Ääripäät vai kultainen keskitie? Sattumaa, suunnitelman toteutusta vai hallittua kaaosta? Miltä näyttää luonto luonnonpigmenteillä maalattuna? Miltä näyttää kaupungin ja teknologian muotokieli maalattuna elektroniikkajätteelle? Miltä se voisi näyttää, kun kulttuuri ja luonto olisivat tasapainossa?
Näyttelyn teokset ovat yritelmiä etsiskellä synteesiä näiden ääripäiden välille limittämällä orgaanista ja geometrista muotokieltä sekä yhdistelemällä kasveista ja sienistä valmistettuja pigmenttejä luonnonmateriaalien, tehdasvalmisteisten maalien ja elektroniikkajätteen kanssa.
Näyttelyssä on mukana myös pigmentin valmistusprosessia valottava teos, joka koostuu noin 80 kertakäyttöisestä suodatinpaperista, joita olen käyttänyt valmistaessani substraattipigmenttejä keräämistäni kasveista ja sienistä sekä biojätteestä vuodesta 2020 tähän päivään asti. Suodatinpapereihin on jäänyt vaihtelevissa määrin väriaineita, pigmenttikokkareita, puretusaineita ja siivilöistä tarttunutta ruostetta. Niissä on myös hankausjälkiä ja reikiä pigmenttien
irroittelun jäljiltä, siivilöiden tekemiä painaumia, taitoksia, ruttuja ja kurttuja. Näissä teoksissa sattuman osuus on lähellä sataa prosenttia, mutta ei aivan. Olen voinut vaikuttaa papereihin kuivatustekniikalla, siivilävalinnalla, märän pigmentin levitystavalla sekä sillä, kuinka tarkasti hinkkaan pigmentin muruset irti paperista.
EN:
Tulossa!



