“Taiteessa tärkeimpiä seikkoja on se, että se jollain lailla vaikuttais aina katsojaan – että se jotenkin pysäyttäis. Ja se, että teoksessa ois aina kerrostumia, jotain syvyyttä ja tapahtumaa.” Näin kuvailee taidetta kuvataiteilija Esa Leskelä. Tässä artikkelissa avaamme Leskelän ajatuksia taiteesta ja hänen uraansa aina sen alkuajoista tähän päivään.

Esa Leskelää maalaaminen, piirtäminen ja kuvanteko on kiinnostanut jo pienestä pojasta alkaen. Oppikoulussa Leskelää kannusti taiteeseen myötämielinen kuvaamataidon opettaja Tuulikki Repola. Häneltä Leskelä sai muutaman taulupohjan ja öljyvärit, josta maalaaminen alkoi noin kolmentoista vuoden iässä. “Annettuaan kuvistunnilla aiheet muulle luokalle, hän kävi sen jälkeen mulle sanomassa, että tee sä Esa mitä haluat. En mä sulle halua antaa mitään aihetta”, kertoo Leskelä entisestä opettajastaan.

Taiteentekijänä Leskelä on kuitenkin pääosin itseoppinut, sillä 60-luvun työläisperheen nuorella ei ollut varaa vapaaseen taidekouluun. Leskelä kuvailee tilannetta: “Äitimuori aikanaan sano, että koita hommata joku ammatti ja sitten maalata. Ja aika paljonhan se sitten sitä latua menikin.  Kyllä mä kävin näyttään töitä nuorena kaverina Unto Pusalle, ja Pusa heti sano, että tuu huomenna joukkoon tummaan maalaamaan. Minä sitten sanoin, että ei sitä vielä heti huomenna tulla, kun ei oo tuota rahaa eikä oo kämppää eikä mitään. Mutta kävinpähän tavallaan niin ku testaamassa, että mitä Unto Pusa sanoo.”

Vuonna 1972 Leskelä oli ensimmäistä kertaa mukana Oulun taiteen vuosinäyttelyssä, sitä seuraavana vuonna valtakunnallisessa näyttelyssä ja vuonna 1974 nuorten näyttelyssä. Sitä myötä hän pääsi myös taidemaalariliiton jäseneksi. “Tavallaan sitten alko tuntua, että sitä on ikään kuin sitten hyväksytty taiteilija, kun pääsee valtakunnallisen liiton jäseneksi”, muistelee Leskelä uransa alkua.

70-luku oli muutenkin Oulun Taiteilijaseuralla aktiivista aikaa Leskelän muistoissa. Hän toimi puheenjohtajana pariinkin otteeseen ja sai henkilökohtasta kritiikkiopetusta muutamilta ansioituneilta tekijöiltä: Juhani Hakalalta, Niilo Hyttiseltä ja Kauko Rantalalta. Kritiikistä Leskelä kertoo oppineensa paljon.”Ura on ollut tällasta kantapään kautta menemistä mutta mä oon vähän lohuttautunu  Erno Paasilinnan aikanaan lausumalla lausahduksella, että ainoita oppineita ovat itseoppineet, muut ovat opetettuja.”

2000-luvun alkuun asti Leskelä toimi maalaamisen ohessa taideterapeuttina sekä veti erilaisia taideryhmiä opistoissa ja kouluissa. Sydämenohitusleikkaus vuonna 2000-luvun alussa pysäytti niin, että Leskelä siirtyi päätoimiseksi taiteilijaksi. “Kyllä se olis ollu ehkä liikaa, että opettais vielä samalla. Tuli semmonen olo, että aikansa kutakin. Tavallaan se anto sellasen vapauden tehdä sitä mitä haluaa, tykkääpä siitä muut tai ei”, kertoo Leskelä. Itsekriittisyys omaa taidetta kohtaan on kuitenkin vuosien varrella kasvanut.

Rohkeaa, ronskia ja ekspressiivistä taidetta

Leskelä kuvailee tämän hetkistä maalaustyyliään rohkeaksi, ronskiksi ja ekspressiiviseksi. Hänen ystävänsä Jussi Valtakari on myös todennut Leskelän työskentelytavan olevan varsin fyysinen. Leskelän mukaan ekspressiivisuus antaa tekemiselle vapauden luonteen ja se sopii luontevimmin hänen persoonaansa. “Mähän en oo koskaan tykänny semmosesta nyhräämisestä”, Leskelä tiivistää ja jatkaa: “Ekspressiivinen teos joko lähtee onnistumaan tai epäonnistuu. Epäonnistunut teos menettää välittömyytensä ja raikkautensa, liikkeen ja värien mehukkuuden”. Leskelä kertoo. Tulevina vuosina Leskelä toivoo löytävänsä tyyliinsä vielä uutta ilmettä.

Tällä hetkellä Leskelä maalaa pääasiallisesti akryyliväreillä. Aiemmin käytössä olivat myös öljyvärit, mutta vähitellen akryylivärit veivät voiton. 70-luvulla taiteilija piirsi myös lyijykynäpiirroksia.

Inspiraatiota saksalaisesta ekspressionismista

Taiteessa Leskelä on erityisesti ihaillut saksalaista ekspressionismia. Berliinissä työskennellessään hän on päässyt näkemään saksalaisen Brücke-ryhmän näyttelyitä. Leskelän mukaan Brücken teoksissa on on kontrasteja, sillä ne ovat yhtä aikaa voimakkaita että hyvin runollisia. ” Jotain semmosta toivon itsekin saavuttavani. Että olis tavallaan sellanen perusvoima, mutta sitten ois semmonen hyvin herkkä lyyrisyys vastapainona”. 

Yksi Leskelän mielestä kiinnostavista taiteilijoista on myös irlantilaissyntyinen ekspressionistinen brittitaiteililija Francis Bacon. “Hänen teoksiaan vain katsoo ja tuijottaa melkeinpä suorastaan tuntikausia. Ei sitä tarvii ammentaa tyhjäksi, eikä tavallaan lähteä järkeilemään, että mitä se pitää sisällään.”, Leskelä kuvailee. Myös venäjänjuutalaista sukua oleva yhdysvaltalainen taidemaalari Mark Rothko inspiroi Leskelää abstraktin ekspressionistisilla teoksillaan: “Rothkon teokset ovat hyvin hienovaraisia, ja niiden värikentät kuitenkin pitävät syvyyden ja ajatuksen sisällään.” 

Leskelän mielestä on tärkeää muistaa, ettei työn valmius ole kiinni siitä, onko teos tarpeeksi viimeistelty tai hiottu. Luonnoksetkin voivat olla ihan omia teoksiaan. Yksi esimerkki tästä on suomalainen taidemaalari Åke Mattas, jota moitittiin töiden jättämisestä kesken luonnosmaiseksi. Lopulta tästä syntyikin Mattasin tavaramerkki. “Joku hänen tuttavansa oli sanonut, että sehän on valmis työ, että älä mene jatkamaan. Åke oli uskonut ja sanonut, että antaa olla sitten. Ja valmis työhän se olikin, että ei siinä”, Leskelä kertoo.

Taiteen pitää vaikuttaa katsojaan

Leskelä haluaa taiteellaan vaikuttaa katsojaan.”Taiteessa tärkeimpiä seikkoja on se, että se jollain lailla vaikuttais aina katsojaan. Että se jotenkin pysäyttäis. Ja se, että teoksessa ois aina kerrostumia, jotain syvyyttä ja tapahtumaa. Ei tartte katsojan niin sanotusti tykätä siitä, vaan se kuitenki niin ku pysäyttäis miettimään. Ja se, että teoksessa ois aina tämmösiä niin sanottuja kerrostumia tai tasoja, että siinä ois jotain syvyyttä ja tapahtumaa.”

“Sen tapahtuman ei tarvii välttämättä olla tietenkään ekspressiivinen, vaan se voi olla hyvin hienovarainenkin sanoma, jossa se anti ja syvyys löytyy semmosesta hyvin herkästä maalauksestakin”, Leskelä tuumii. Esimerkkinä Leskelä mainitsee italialaisen Morandin, jonka herkät, intiimit asetelmat jättävät miettimään mitä kaikkea ne pitävätkään sisällään. Vaikuttavuuden ei siis tarvitse olla ekspressiivistä.

Taiteilijan täytyy löytää oma linja ja uskaltaa kokeilla

Taiteilija saa Leskelän mukaan hakea vaikutteita eri tekijöiltä, mutta oma kädenjälki täytyy löytyä. Pitää uskaltaa kokeilla, jotta aina löytäisi jotain uutta ilmettä, vaikka tyylissä säilyisikin tietty linja. Jatkuvaa kehitystä kuvaa Leskelän mielestä Picasson lausahdus : ”Minä en etsi mitään, vaan minä vain löydän”. Taiteilija muistuttaa, että löytäminen vaatii avointa mieltä sekä rohkeutta ja uskallusta ottaa vähän riskejä. Epäonnistumiset eivät haittaa. Jos suunta tuntuu oikelta, niin tärkeintä on mennä rohkeasti eteenpäin.

“Kun Väino Linna aloitti kirjailijana, hänestä tuntui, että kaikki hyvä kirjallisuus on jo kirjoitettu. Silti Linna tetesi, että ehkä sinne nyt vielä yks Väinö Linna mahtuu. Ja mahtuihan se ja sama kai se on kaikessa taiteessa. Että ei pelkää sitä, että jotakin tiettyä taidetta ois tehty jo tarpeeksi, vaan että kyllä sinne aina mahtuu uusia tekijöitä”, Leskelä muistuttaa.

Jos pidit artikkelista, jaathan sen linkkinä sosiaalisessa mediassa!

Esa Leskelää haastatteli Siru Väisänen ja haastattelun puhtaaksikirjoitti Heljä Kokko