Yhteisöllisyyttä rakentamassa hallituksen puheenjohtajana

Johanna Pöykkö haki ensimmäisen kerran Oulun Taiteilijaseuran hallitukseen viime syksynä 2020, ja hänet valittiinkin heti ensimmäisellä yrityksellä hallituksen puheenjohtajaksi kaudeksi 2021-22. Pöyköllä olisi ollut jo aiemmin halua ja innostusta osallistua seuran hallitustoimintaan, mutta Pöykön aiempi opetusvirka Oulun Taidekoulussa ajoittui samaan aikaan Oulun Taiteilijaseuran hallituksen kokousten kanssa, joten Pöykkö koki olevansa estynyt hoitamaan mahdollisen hallituspestin mukanaan tuomia tehtäviä, eikä Pöykkö kokenut silloisen elämäntilanteensa mahdollistavan aktiivista hallitustyötä.

Pöykkö pitää Oulun Taiteilijaseuran, kuten minkä tahansa muunkin seuran, kulmakivenä aktiivisia jäseniä. ”Sen lisäksi, että seuran toiminnan pitää näkyä ulospäin, seurasta pitää tehdä myös kiinnostava sen jäsenille” Pöykkö esittää. ”Mitä enemmän on tekijöitä, sitä enemmän tulee oivaltavia ideoita”, Pöykkö lisää. Pöykkö haluaakin olla puheenjohtaja, jonka puoleen kollegat voivat kääntyä saadessaan uusia ideoita, yhteistöiden merkeissä, tai ongelmia kohdatessaan.

Pöykkö kehottaa taiteilijoita tekemään enemmän yhteistyötä, kysymään neuvoja toisiltaan ja pitää kollegiaalista tukea erittäin tärkeänä myös taiteilijan ammatissa. ”Esimerkiksi erilaiset rahoituskanavat luovat mielestäni turhaa kilpailua taiteilijoiden kesken ja se pitäisi unohtaa siinä arjessa”, Pöykkö pohtii. Pöykkö onkin iloinen siitä, että Oulun Taiteilijaseuran jäsenillä on tällä hetkellä vireillä monta erilaista yhteistyöprojektia.

Pöykkö aloitti puheenjohtajana tilanteessa, jossa maailmanlaajuinen pandemia vaikuttaa jokaisen arkeen; niin myös taiteilijaseuran hallituksen puheenjohtajan. Vaikka pandemia on osaltaan vaikeuttanut puheenjohtajan pestin hoitamista, Pöykkö näkee omaan positiiviseen luonteeseensa sopivana tilanteessa myös mahdollisuuksia; ”Ei ole niin paljon päässyt kasvotusten näkemään ihmisiä, mutta on tosi paljon päässyt osallistumaan ympäri Suomea järjestettyihin webinaareihin ja se on ollut todella antoisaa.” Webinaarien huonona puolena Pöykkö näkee kahvipöytäkeskustelujen, ja sitä myötä spontaanien keskustelunavausten pois jäämisen. ”Toisaalta niiden jälkeen on helpompi sitten laittaa viestiä, kun on jonkin verran tutustunut”, Pöykkö pohdiskelee.

Aineenopettaja ja taiteilija

Kun Pöykkö alkoi hakemaan aikoinaan opiskelupaikkaa, mielessä kyti halu alkaa taiteilijaksi, mutta koska hänen lähipiirissään ei ollut taiteilijoita, hän päätyi opiskelemaan Helsinkiin aineenopettajaksi. Opiskellessaan hän kuitenkin tajusi pian, että innostui oikeastaan ainoastaan kankaanpainokurssista. ”Kun kurssi loppui niin tajusin, että tämähän loppui ihan kesken, että en päässyt alkuunkaan”, Pöykkö naurahtaa muistellessaan opiskeluaikojaan. ”Sitten olinkin yötä päivää siellä studiossa tekemässä hommia”, Pöykkö jatkaa. Pöykön silloisella opettajalla oli opinnot kesken Taideteolliseen korkeakouluun ja häneltä Pöykkö kuuli, että siellä hänenkin olisi mahdollista opiskella tekstiilitaidetta. Pöykkö haki Taideteolliseen korkeakouluun ja pääsi sinne. ”Ensin ajatuksena oli tehdä sinne sivuaine, mutta enhän minä malttanut sitä siihen jättää. Tein sitten molempiin maisterintutkinnot rinnakkain”, Pöykkö kertaa opintopolkuaan. ”Aineenopettajan (käsityö) tutkinto oli myönnytys turvalliselle tulevaisuudelle”.

Ympäristötietoista käytännöllisyyttä ja intuitiivisuutta

Pöykköä kiehtoo ihmisen yhteys toisiinsa ja ympäristöön. Hän haluaa teoksillaan tuoda näkyväksi tilallisia muistoja ja myös luoda uusia tilallisia kokemuksia. ARTtilassa tällä hetkellä esillä oleva teoksen ”Tässä minun oli hyvä olla” luominen on lähtenyt liikkeelle, kun Pöykkö on pohtinut ihmisten suhdetta tilaan ja asumisen muistoihin. ”Sen jälkeen päässäni alkoi pyörimään lapsuuden leikit pyykkitelineen alla. Kun lakanat on ripustettu pyörivälle pyykkitelineelle ja itse on siellä keskellä, niinku menee majaan” Pöykkö avaa luomisprosessiaan. Myös väreillä on Pöykön teoksissa aina taustalla jokin tarina, kuten myös ”Tässä minun oli hyvä olla”- teoksessa, ja Pöykön viime kesänä Valvegalleriassa esillä olleissa, suojaan ja turvallisuuten liittyvissä teoksissa ”Aina kun aloin tekemään uutta kangasta, niin se tuli sen päivän jostakin tilanteesta se väritys”, Johanna kertoo. ”Yksi väritys tuli esimerkiksi siitä, kun oli ollut hallituskriisi ja jonkun puolueen puheenjohtaja marssi esille tietyn värinen mekko päällä”, Pöykkö jatkaa. Mekon väristä tuli Pöykölle eräänlainen turvallisuuden tunteen symboli, ja se päätyi tekeillä olevaan teokseen.

Taiteen luominen on Pöykölle hyvin intensiivistä ja intuitiivista tekemistä. ”Sitä menee sen sisälle ja tekee asioita hyvin tiiviissä tilassa”, Pöykkö täsmentää. ”Pitää olla herkillä ja avoimena tekemisessä ja yhtä aikaa on epävarma siitä, että saanko tehtyä sen, mitä olen tekemässä”, Pöykkö jatkaa. ”Sitten jossain vaiheessa uppoutuu siihen tekemiseen ja unohtaa ympäristön. Ja silloin voi syntyä jotakin, mistä ei edes etukäteen tiennyt”.

Suuria linjoja ja käytännönläheisyyttä

Johannan työskentely lähtee liikkeelle materiaaleista. Erityisesti lakanakankaan käyttö on Pöykölle mieluisaa, ja siihen liittyykin paljon erilaisia ulottuvuuksia sekä yleisen käytettävyyden, että Pöykön omiin muistoihin liittyen.

Pöykkö tunnetaan erityisesti isoista tekstiiliteoksista. Pöykölle oli alusta saakka selvää, että hän ottaa riskin teostensa kanssa, sillä isoja teoksia ei osteta yksityiskoteihin ja myös näyttelytiloja on kookkaille, katosta ripustettaville teoksille haastava löytää. ”Siinä on paljon sellaista, mikä ei näy katsojille. Pitää rajata, että mitä ilman teos ei toimi. Sitten on aina plussaa, jos saa muita elementtejä siihen”, Pöykkö avaa. Myös tällä hetkellä ARTtilassa esillä olevan teoksen kanssa Pöykkö on joutunut tekemään kompromissin; näyttelytilan matalan huonekorkeuden- ja kattorakenteiden vuoksi teos piti laittaa esille ilman teosta pyörittävää moottoria.

Pöykölle teosten kuljetettavuus on yksi tärkeimmistä tekijöistä. Pöykkö käytännössä aloittaakin teostensa suunnittelun siitä, että miten teoksen saa kuljetettua paikasta toiseen ja miten sen saa purettua ja ripustettua niin, että teoksesta tulee myös sen kautta mahdollisimman pitkäikäinen. ”Jos sitä asiaa ajattelisi vain yhden näyttelyn osalta, niin sehän olisi ihan hullua materiaalin ja kaiken kannalta”, Pöykkö mietiskelee. ”Kun miettii jo suunnitteluvaiheessa sen teoksen rakenteen, niin sitten niissä elementeissä ja muissa puolissa voi irroitella”, Pöykkö avaa omaa ajatusmaailmaansa. ”Mieluummin keskittää ajatuksensa siihen näyttelytilaan ja miettii, miten teos toimii siellä kuin siihen, että miten saan nämä teoksen osat ehjänä perille”, Pöykkö summaa.

Pöykkö on välillä myös yrittänyt suitsia innostustaan isoja teoksia kohtaan ja luoda jotakin helpommin kaupallistettavaa, mutta havaitsi pian, että latisti samalla innostustaan taiteen tekemiseen. ”Sitten kun luovutin, niin oli niin kuin joku tulppa olisi lähtenyt irti”, Pöykkö sanoittaa tuntemuksiaan luovuttuaan oman taiteen tekemisensä omaehtoisesta rajoittamisesta. ARTtilaan näyttelyyn Pöykkö päätti haastaa itsensä ja teki yhden ison teoksen lisäksi myös seinille laitettuja teoksia.

Ympäristötietoista taidetta tutkijan otteella

Pöykölle ympäristönäkökulma ja materiaalin kierrätettävyys ovat tavattoman tärkeitä omassa työskentelyssä. ”Jos kaikki tekis teoksia ajattelematta yhtään sen elinkaarta, niin se olis aika huono tilanne tulevaisuuden kannalta”, Pöykkö vakavoituu. Pöykkö käyttääkin monesti uusissa teoksissa vanhojen teostensa osia, ja muokkaa niitä uuteen teokseen sopivaksi.

Pöykkö suhtautuu taiteen tekemiseen tutkijamaisella asenteella, ja etsii ja soveltaa koko ajan uusia työtapoja. Hän työskentelee serigrafia- menetelmällä, joka on yksi grafiikassa käytetyistä menetelmistä. Siinä käytetään perinteisesti erittäin voimakkaita kemikaaleja, mutta Pöykkö halusi niistä sekä ympäristön-, että oman terveytensä vuoksi eroon. ”Ne on niin voimakkaita myrkkyjä ne kemikaalit, että niitä pitää käsitellä suojavarusteissa. Mitä ne tekee taiteilijalle, ja mitä ne tekee muulle elämälle, kun niitä pääsee viemäriin”, Pöykkö pohtii. ”Joka tasolla kuitenkin koko ajan kehitetään värejä, ja pyritään selvittämään, että mitkä kemikaalit on ylimääräisiä”, Pöykkö miettii helpottuneena. Pöykkö kuitenkin näkee, että ympäristöystävällisyys ei voi kokonaan ajaa kankaan käytettävyyden edelle, sillä myös se lyhentää kankaan elinikää, jos värit haalistuvat kankaasta, eikä kuluttaja voi kangasta enää sen vuoksi käyttää.

Vaarallisten kemikaalien sijaan Pöykkö käyttääkin omassa työskentelyssään värejä, joiden päällä pystyisi vaikka nukkumaan ilman vaaraa kemikaaleille herkistymisestä. ”Toki tekemisessä on näin omat haasteensa ja kommervenkkinsä. Miten saan esimerkiksi paperin pysymään suorassa, ettei se lopputulos ole venynyt ja vääntynyt. Kankaalle tarkoitetut värithän ovat kuitenkin todella märkiä”, Pöykkö pohtii. Vaikka Pöykkö on onnistunut hiomaan serigrafiamenetelmänsä aikojen saatossa niin, että yksittäisten vedosten tekeminen on mahdollista, monistettavien sarjojen tekemiseen hänen käyttämänsä tekniikka ei sovi, eikä Pöykkö sitä toisaalta haekaan.

Rutiinien kantava voima

Pöykkö on vuosien saatossa löytänyt oman rytminsä taiteen tekemisen, ja taiteen tekemistä tukevien tehtävien hoitamisessa. Myös tässä asiassa Pöykkö luottaa suunnitteluun ja rutiineihin. Vasta taiteen tekemisen aloittaneita Pöykkö rohkaisee sietämään erilaisia hetkiä taiteen tekemisessä. ”Se ei ole ainakaan oman kokemuksen mukaan tasaista tekemistä. Se menee sellaisissa sykleissä”, Pöykkö avaa. Pöykkö kehottaakin varsinkin aloittelevia taiteilijoita olemaan tietoisia siitä, että aina pää ei pursua uusia ideoita ja että tekeminen olisi jatkuvasti helppoa vaan hyväksyä, että myös taiteen tekeminen on työtä siinä missä muutkin ammatit. Pöyköllä itsellään on välillä haasteita ilmaista taidettaan kirjallisessa muodossa, ja hän kirjoittaakin esimerkiksi muiden töidensä lomassa mieleen tulevia asiasanoja ylös, joita hän haluaa esimerkiksi näyttelytiedotteessaan käyttää. ”Sitten saatan lukea sen listan ja lähteä kävelylle. Sitten se lista pyörii siellä päässä ja alkaa se tarina muodostumaan”, Pöykkö kertoo.

Johanna Pöykön näyttely Seinät esillä ARTtilassa 30.5. saakka

Johanna Pöykköä haastatteli Erika Kiviniitty.