12.11.-7.12.2025 / Galleria 5 /

Valon puutarha -näyttely keskittyy ihmisten ja kasvien yhteiseen tarinaan noin sadan vuoden ajanjaksolla. Olen käyttänyt teoksissa äitini, isoäitini ja isoisoäitini henkilökuvia, heidän puutarhoissaan otettuja kuvia ihmisistä ja kasveista sekä historiallisia tieteellisiä piirustuksia niistä kasvilajeista, joita kaikki kolme naista ovat vuorollaan kasvattaneet.

Kasveista syreeni ja jotkut perennat ovat luultavasti periytyneet tähän päivään suoraan isoisoäitini Tyynen (s. 1902) puutarhasta. Kun isoäitini Eeva (s. 1922) ja äitini Marja-Liisa (s. 1946) ovat aikanaan lähteneet kotoa, kasvien ja niihin liittyvän tietouden vaihtoa on tehty ahkerasti lapsuudenkodin ja uuden kodin välillä. Perinne on jatkunut isoäidin puutarhan siirryttyä äidin siskon hoiviin.

Teoksissa ihminen näyttäytyy sekä luonnon muokkaajana että luontona. Näyttely pohtii jatkuvuuden ja katoavaisuuden kysymyksiä muistin, sukupolvien perinnön ja luonnon kiertokulun näkökulmasta. Millaista perintöä siirrämme muille ihmisille ja muulle luonnolle? Mitä meistä jää, ja mikä häviää?

Suuri osa näyttelyn teoksista on toteutettu joko antotypiamenetelmällä, jossa valokuvien valmistamiseen käytetään valokuvapositiivin lisäksi vain kasveista uutettua väriä, paperia ja auringonvaloa, tai klorofyllimenetelmällä, jossa kuva valotetaan auringonpaisteessa suoraan kasvin lehdelle.

Kuvat paitsi syntyvät auringonvalossa, myös katoavat altistuessaan valolle. Galleria 5:ssä ovat esillä sekä näyttelyn kuluessa muuttuvat antotypia- ja klorofyllivedokset että niistä tuoreeltaan tehdyt pysyvämmät näköisvedokset.

Historiallisten kuvien lisäksi teoskokonaisuuteen kuuluu videota sekä kuvia, joita olen ottanut äidistäni sekä äidin ja isoäidin puutarhoista kahden viime vuoden aikana. Iäkkään äitini kyky liikkua on sinä aikana kovasti huonontunut, eikä hän enää pysty työskentelemään puutarhassa. Hän saa kuitenkin suurta iloa kukista, ja yritän parhaani mukaan auttaa häntä niiden äärelle. Projektin kuluessa olen perustanut myös oman pienen puutarhan.

Näyttelytekstiä kirjoittaessani törmäsin Rebecca Solnitin teokseen Orwell’s Roses. Esseekokoelman nimi viittaa ruusuihin, jotka George Orwell istutti Hertfordhiren puutarhaansa vuonna 1936. Dystooppisista teoksistaan tunnettu kirjailija oli nimittäin myös intohimoinen puutarhuri, minkä Solnit rinnastaa Orwellin kamppailuun paremman tulevaisuuden puolesta kirjoittajana ja poliittisena ajattelijana. Orwellin ruusut kukkivat yhä, kun Solnit vieraili puutarhassa yli 80 vuotta myöhemmin.