4.1.-26.1.2025 / Galleria Sculptor, Helsinki

Tervetuloa Antti Ylösen & Jussi Valtakarin näyttelyn avajaisiin perjantaina 3.1.2025 klo 17–19 taiteilijoiden läsnä ollessa!
Veistosnäyttelymme Galleria Sculptorissa koostuu sekä itsenäisesti että yhteistyönä toteutetuista teoksista.
Olemme jo kymmenen vuoden ajan työskennelleet yhteisten teosprojektien parissa. Ajatus yhdessä tekemisestä heräsi jutellessamme eräissä näyttelyn avajaisissa keväällä 2014. Ajatus tuntui kiehtovalta ja jäi elämään. Samassa tilassa ja hetkessä työskentely toisi tervetullutta vaihtelua yksinäiseen puurtamiseen.
Kokoonnuimmekin ensimmäiseen ’symposiumiin’ loppukesästä 2014. Alun perin ajatus oli, että työskentelisimme kumpikin omien teostemme parissa ja inspiroituisimme toistemme työskentelystä. Mutta jo ensimmäisessä tapaamisessamme heräsi ajatus olemassa olevien veistostemme yhdistämisestä. Voisivatko ne toimia saman teoksen osina?
Varsinainen sysäys sille, että toteuttaisimme teoksen alusta alkaen yhteistyössä syntyi vuonna 2017. Jussi oli kutsuttu Mäntän kuvataideviikoille ja hän ehdotti teoksen toteutusta yhteistyönä. Syntyi teoskokonaisuus Saaristo.
Käytännössä työskentelymme tapahtuu niin, että kokoonnumme säännöllisin väliajoin toistemme työhuoneille Taivalkoskella ja Iissä. Väliaikoina työskentelemme itsenäisesti joko yhteisten tai omien teosten parissa. Yhdessä työskentely on antoisaa, koska samalla se tuo uusia ulottuvuuksia myös omaan tekemiseen, kun voi kehitellä, vaihtaa ja kommentoida ideoita kollegan kanssa.
-Jussi Valtakari ja Antti Ylönen
Näyttelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskus.
–
Jussi Valtakari (s. 1955) ja Antti Ylönen (s. 1957) ovat pitäneet yhteisnäyttelyitä mm. Aineen taidemuseossa Torniossa (2020), Kajaanin taidemuseossa (2022) sekä Imatran taidemuseossa (2023). Ensimmäinen yhteistyössä toteutettu julkinen teos Pesä paljastettiin Lapin keskussairaalan uudessa laajennusosassa 2023. Paraikaa taiteilijoilla on työn alla 13 dioramasta koostuva teos Helsingin Kannelmäen uuteen päiväkotiin. Valtakarin ja Ylösen yhteistyönä toteutettuja teoksia on Imatran taidemuseon, Aineen taidemuseon ja Suomen valtion taidekokoelmissa.
Taivalkoskella asuvan ja työskentelevän kuvanveistäjän ja taidemaalarin Jussi Valtakarin veistosten juuret ovat taiteilijan omien sanojen mukaan kansanperinteen puhdetöissä: veistokset ovat folk-pop -hengessä kommentteja maailman menosta. Valtakarin teokset kommentoivat median välittämiä kuvia ja tapahtumia, kuten syrjintää, ikärasismia, vanhusten hoitoa tai työttömyyttä. Hänen puisista hahmoistaan välittyy sekä lämpöä että lempeää ironiaa. Valtakari on valmistunut Lahden taidekoulusta 1978.
Antti Ylönen on Iissä asuva kuvataiteilija ja valokuvaaja. Hänen veistoksissaan olennaisena lähtökohtana on aika ja tunne. Veistosten pääasiallisena materiaalina on puu. Materiaalina puu on elävä ja siinä voi nähdä ajan kulun, kuten esim. vuosirenkaat tai alkavan lahoamisprosessin aiheuttamat muutokset. ”Haluan teoksissani kunnioittaa puun sisältämiä tarinoita. En ainoastaan pakottaa tiettyyn muotoon vaan toimia yhteistyössä, tuoda esille ajan jättämät jäljet materiaalissa ja ottaa ne tärkeäksi osaksi teoksen tarinaa.”
Ylönen on opiskellut Oriveden opiston kuvataidelinjalla, Vapaassa taidekoulussa ja osallistunut Helsingin taideyliopiston, Aalto-yliopiston ja Lapin yliopiston järjestämään julkisen taiteen taideasiantuntijakoulutukseen sekä opiskellut valokuvausta Ammattiopisto Lappiassa, Torniossa.