15.2.–4.3.2012 / Galleria 5 /

Keväällä linnut aina tulevat. Pitävät peliään ja mekastavat yöt päivät.
Syksyllä on hiljaista.

Maalausteni aiheena on – jälleen kerran – meri: kesäöiden hiljainen tyyneys, maiseman grafiikka, rantojen kivet ja tapahtumat ja veden olemus.

Meri on minulle rakas elementti. Meret ovat minut lumonneet. Ne ovat elämässäni ja työskentelyssäni läsnä muistikuvina, näkyinä ja kokemuksina. Meren äärellä on hyvä olla, siinä on ajattomuutta. Kun aika katoaa ja sen merkitys vähenee elämässä, työskentelyssä, havaitsemisessa, silloin koen olevani olemassa ja onnellinen.

Työni saa aina alkunsa havainnosta: jostakin näkemästäni väristä, maisemasta, graafisesta linjasta, kasvista tai eläimestä. Työskentelyprosessi alkaa näennäisen joutilaalla maisemassa oleskelulla ja katselulla, maisemalle ja havainnoille alttiiksi asettumisella.

Länsimaisen maisema- ja merimaalausperinteen lisäksi näen työskentelyssäni sekoituksen itä-aasialaista maalausperinnettä; kiinalaista qin eli kaikkialla luonnossa vaikuttavan elämänvoiman etsimistä ja maiseman eläväksi tekevää epäsymmetriaa ja japanilaista maiseman käsittelemistä vaikutelmana, tunnelmana ja laajana henkisenä kokonaisuutena, sekä lisäksi ainakin maalauksellista, jos ei jopa jonkinlaista zeniläistä tyhjyysfilosofiaa.

Maalauksillani en yleensä halua kertoa pitkiä tarinoita, provosoida tai julistaa mitään. Silti minun on ehkä kuitenkin tunnustettava jonkinlainen manifesti kauneudelle. Otso Kantokorven sanoin havainnosta maalaava maalari, joka itsekin korostaa maiseman merkitystä, saa aikaan ikään kuin vieraannutetun lopputuloksen, jossa maisema on muuttunut havainnon dokumentoinnista häpeämättömän kauniiksi objektiksi. Vaikka Kantokorvelle maalaukseni ovat ehkä “hieman liian kauniita”, vaalin itse kauneuden kaipuuta aarteenani. Ylpeänä jatkan romanttista maalauksen perinnettä tätä kauneuden tarvetta ja kaipuuta täyttääkseni. Haluan, että maalauksiani on hyvä katsoa ja että niiden ääreen on katsein ja tuntemuksin hyvä palata. Toivon, että katsojan ja teoksen välille syntyy suora, selityksistä vapaa yhteys: mielentila joka on auki katsomisen tuottamille tuntemuksille. Että teoksen äärellä syntyy kokemus johon on houkuttelevaa ja rauhoittavaa asettua, kuten itselleni maalaamisen olotilaan. Näin myös katsojalla on selkeä rooli teoksen olemassaolossa ja tulkinnassa.

Kankaalle maalaamisen lisäksi kokeilen mielelläni erilaisia materiaaleja nimenomaan maalausten pohjana. Näyttelyn perustana ovat työt joissa olen eri materiaaleille laskettua lyöntimetallia työstänyt sellakalla ja pigmenteillä sävyttäen ja öljyväreillä maalaten. Pohjat ovat usein vanhoja, aiemmin jossain muualla käytettyjä levyjä joissa jäljet, rosot, työsaumat ja myös työskentelyn fyysisyys ovat saaneet jäädä näkyviin.

Avajaiset ti 14.2. klo 18–20. Tervetuloa!