Haapaveden kirjasto
Urheilutie 64 B
86600 Haapavesi
Avoinna ma – pe 11 – 19
Kuva – ja performanssitaitelija Ilona Kivijärvi
Kevät ja valo; luonnon herääminen uuteen kasvuun tuntuu ja vaikuttaa minuun voimakkaasti.
Valo luo tiloja. Värit syntyvät.
Mielenmaisemat ja sisäisten kuvien muuttuva liike-energia kiihtyy.
Näyttelyn nimeen halusin laajemman ulottuvuuden, johon sisältyy viittaus työhöni taitelijana.
Voi olla, että ripustus muuttaa itse kattauksen. Tämä on erilainen tila ja huomioin sen etukäteen.
Toisaalta voin toteuttaa näyttelyn vaikka paistinpannuun.
Sillä itse tekeminen ja taide on liikkeessä. Se on moneen suuntaan haaroittuva verkosto. Sen juuret yltävät muinaisiin luoliin; ihmisen historian alkuun.
Toteutan Haapaveden kirjaston tilaan installaation. Ajattelen kevään ja toivon värejä, naurua ja lintujen laulua.
Ilona Kivijärven yksityisnäyttely Haapaveden kirjastolla on osa näyttelysarjaa, jonka Oulun Taiteilijaseura -63 ry. järjestää Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa vuosina 2025-2026 yhteistyössä alueen kuntien kanssa. Mukana on 28 kuntaa ja taiteilijaa.
Oulun Taiteilijaseura on Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa työskentelevien kuvataiteilijoiden ammattijärjestö ja näyttelyiden taiteilijat ovat seuran jäseniä. Näyttelyissä esillä olevia teoksia voi hankkia omaksi paikalliseen taiteeseen erikoistuneesta Arto taidelainaamosta. Arto sijaitsee Oulussa, mutta näyttelyn aikana lainatut ja ostetut teokset toimitamme Haapavedelle näyttelyn päättyessä. Tarjolla on lähes 2000 teoksen valikoima 120 paikalliselta taiteiijalta Pohjois-Pohjanmaalta ja Kainuusta.
Oulun Taiteilijaseura on saanut näyttelyiden järjestämiseen avustuksen Uudet klassikot rahastolta.
Tulevat näyttelyt Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun kunnissa 2025:
Eeva-Kaisa Jakkila: Ihmettelyä, sattumia ja asenteita
Taidelaari, Sievi
5.-29.8.2025
Tuulikki Korhonen: Muistatko kesän
Ruukin pääkirjaston näyttelytila, Siikajoki
1.-30.9.2025
Sinikka Eirola: Empty edges
virastotalon aula, Hyrynsalmi
1.-30.9.2025
Kirsi Autio: Tallennetut
Kyläkaivo, Ristijärvi
2.-28.9.2025
Anja Nissinen: Illanvietto
kirjasto Hiidenkivi, Lumijoki
2.-29.9.2025
Aino Mikkonen,
kirjaston näyttelytila, Haapajärvi
1.-29.10.2025
Reeta Suvanto
Juminkeko, Kuhmo
10.10.-31.12.2025
Hanna Holopainen
Koivu ja Tähti -kulttuurikeskus, Muhos
24.10.-28.11.2025
Irina Havaste-Ukkola
kirjaston näyttelytila, Tyrnävä
12.11.-18.12.2025
Täydennykset ja muutokset ovat mahdollisia.