Tervetuloa avajaisiin keskiviikkona 24.4. klo 17-19!
Teoksissani keskityn etsimään ihmistä hetkessä inhimillisenä itsenään. Hetkistä, joissa itse olen ollut mukana. Tilanteesta on syntynyt dialogia, kuva, muistikuva ja tunne. Teokseni ovat syntyneet hetkessä elettyjen tilanteiden tuloksena. Käytän muistiinpanovälineenä kameraa kuvattavista henkilöistä ja työstän ne myöhemmin maalauksiksi.
Olen jo 1990-luvun alusta lähtien kuvannut teoksissani ihmistä ja reunailmiöitä ja pääasiassa marginaalissa eläviä ihmisiä. Käsittelen teoksissani ulkopuolisuutta ja syrjäytyneisyyttä sen erilaisine ilmiöineen.
Syrjäytyneisyyden käsite on laajentunut omassa kokemusmaailmassani olevan jo enemmän normaalia ja valtavirtaa. Varsinkin täällä Kainuun korvessa olemme syrjäyttäneet itsemme jo valitsemalla asua korvessa ja kaukana yhteiskunnan tarjoamista palveluista.
Näyttely kertoo tarinaa erakosta, anonyymistä henkilöstä, jonka kanssa jaan kokemuksen elämästä Kainuun korvessa. Kokemusmaailma yhdistyy omaan elämääni monin paikoin. Muistot ja nykyhetki sekoittuvat ajattomaan kokemukseen olemisesta. Välillä ei tiedä eletäänkö 1980-lukua vai missä ollaan? Erakon kotoa löytyy vain vähän viitteitä nykyaikaan, eikä katvealueella asuminen anna mahdollisuutta käyttää nykyteknologiaa yhteyksien luomiseen. Sanomalehden päiväys kertoo, että on vuosi 2023. Korpi tuntuu olevan immuuni yhteiskunnan muutoksille. Se on ihmistä vahvempi.
–
REAL DEAL YLÄKERTA
Pakkahuoneenkatu 9, Oulu
Avoinna ma-pe 11-18, la 11-17 ja su klo 12-17.
Vapaa pääsy!
–
Teksti: Real Dealin tiedote