Lämpimästi tervetuloa avajaisiin ke 7.8.2024 klo 17-19.
Piirrän ja maalaan ihmishahmoja, eläimiä ja asetelmia. Aiheeni valitsen taidehistoriasta, sarjoista, populaarikulttuurin näkyvistä hahmoista ja vanhoista valokuvista. Lähes aina hyödynnän lähtökohtana yhtä tai useampaa valokuvaa kuvaa tehdessäni. Annan liidun ja siveltimen viedä minut matkalle ihmismielen tuntemattomaan. Valikoidun aiheeni kanssa käymme päättymätöntä vuoropuhelua kunnes tulee hetki laskea kuva käsistä.Uskon että kuvan ja katsojan välinen vuorovaikutus jatkuu valmiissa teoksessa ikuisesti.
Näyttelyn työt olen koostanut noin neljän viime vuoden ajalta. Tekniikkoina öljypastelli, kuivapastelli ja öljyväri. En ole moneen vuoteen pitänyt näyttelyä, vaikka olen työskennellyt säännöllisesti kuvantekemisen parissa. Tämä näyttely on kooste tuolta ajalta pitäen sisällään matkan elettyä elämää.
JATZ on taidemaalari Juho Arvolan taiteilijanimi. Juho Arvola on Lahden Taideinstituutista valmistunut kuvataiteilija, joka asuu ja työskentelee kotonaan Limingassa. Näyttelyitä JATZ on pitänyt mm. Oulussa ja Helsingissä, sekä järjestänyt kesänäyttelyitä kotitilallaan. JATZ on osallistunut myös useisiin yhteisnäyttelyihin Suomessa.
Mika Kiviniemi – Rajapinta
13.4.2023