Lapsena raahasin ulkoa vanhan kasvituen, puisen ritilikön, jonka laitoin patjan ja sängynreunan väliin pystyyn rajaamaan osan huonetilasta omakseni. Tämä muisto visualisoi kuluneen talven kokemuksiani oman tilan tarpeesta, oman tilan rajaamisesta ja oman ajan oikeudesta.
Samaan aikaan kun minulla on tarve viettää aikaa työhuoneella, lapsi aloittaa päiväkodin myötä sairastelukierteen. Oma tila on maalaamisen hetki. Liian lyhyt ja liian kaiken väliin puristettu. Kaiken maailmalta tulevan infon keskellä haluaisin vain maalata, vetää rajani siihen, että tämä on minun tilani ja täältä ponnistan kurkistamaan mitä muille kuuluu, kun sen aika on.
Näyttely tarkastelee yksilöä osana perhettä, yhteisöä, yhteiskuntaa. Riittääkö lakanankokoinen oma tila? Riittääkö se minulle itselleni? Riittääkö se muille? Teos ilmentää mielen tiloja, sisäsyntyisiä tarpeita, jotka törmäävät ulkoiseen todellisuuteen. Teos lähti liikkeelle ajan ja tilan rajaamisen tarpeesta. Samalla se on maalauksia tilassa. Leikkiä väreillä, niiden rinnastuksilla ja niiden väliin jäävällä tilalla. Näyttelyt ovat minulle mahdollisuus rakentaa todeksi visuaalinen maailma, josta voin kokea vain palasia pienellä työhuoneellani. Rajat mielletään esteiksi, seiniksi, panssarivaunuin suojeltaviksi. Leijuvat keveät rajaukset ovat käsin poistyönnettävissä. Mene kauemmas. Tarvitsen tilaa.
Johanna Pöykkö
Rajauksia
190x125cm x 30kpl
Maalauksia pinnoitetuille ja leikatuille lakanakankaille
2024
Työskentelyä on tukenut Suomen kulttuurirahaston Pohjois-Pohjanmaan maakuntarahasto, Oulun kaupunki ja Visek.
Johanna Pöykkö (s. 1977, Rovaniemi) on oululainen tekstiili- ja kuvataiteilija, jonka intohimon kohteena ovat tilalliset teokset. Hän käsittelee taiteessaan ihmisen suhdetta toisiin ihmisiin ja ympäröivään maailmaan. Pöykkö käyttää materiaalinaan lakanakangasta.