18.2.-7.3.2023 / Galleria Mältinranta, Tampere
Kun mummoni viikkasi lakananoita, oli tarkkaa, miten lakana käänneltiin, jotta siinä oli sitten säilöstä esille otettaessa oikeanlaiset saman rytmiset taitokset. Tämä muisto jotenkin nousi mieleeni työstäessäni välillä hyvin monotonisestikin lakanakangasta. Materia kantaa muistoja ja välittää tietoa. Tahtomattammekin.
Tällä hetkellä tekemiseni keskiössä on fyysisesti lakanakankaan työstäminen kaksiulotteisesta kolmiulotteiseen muotoon. Tutkin tilaa, valoja, varjoja ja muotoja. Taustalla kulkee pohdintaa ihmisen reviiristä ja omana itsenä olemisen oikeudesta suhteessa toiseen ihmiseen. Lakanakangas on kuvataideaine, materia. Sen ei ole tarkoitus olla katsomisen johtotähti. Lakanakangas aineellisena, tilallisesti kohti tulevana, kuitenkin vie ajatukset helposti itseensä. Käyttämäni materiaali kantaa jo itsessään muistoja. Lähes jokaisella on kokemus puhtaissa lakanoissa nukkumisesta. Aika monella on kokemus myös peiton alle piiloutumisesta. Lakanat kantavat muistoja toisista ihmisistä ja aikaisemmista käyttäjistä niin kotona, sairaalassa, hotellissa kuin kyläpaikassa. Lakanakangas omaa pitkän historian ihmiskunnan vaatettajana ja suojaajana. Ihmiskunnan kehittyessä myös tietoisuuden tila eri asioista on lisääntynyt. Puuvillaan liitetään aiempaa enemmän pehmeiden ja nostalgisten arvojen lisäksi ristiriitaisia ajatuksia, jotka liittyvät sen viljelyn kuluttamaan veteen sekä sen vaatimien lannoitteiden ja rikkaruohomyrkkyjen sairastuttamiin maaperään ja viljelijöihin. Lakanakangas kantaa samanlaista taakkaa mukanaan kuin ihminen omassa kehossaan.
Teksti: Johanna Pöykkö