30.9.–18.10.2015 / Galleria 5 /
Mieli punoo tarinoita. Aina janoamassa kertomuksia. Kertomukset ovat kuin unia, häivähdyksiä tai kohtauksia elokuvasta, jotka tuntuvat luovan tietynlaisen juonen. Aamulla se saattaa olla jo unohtunut. Seuraavana yönä – kohdataan uusi juoni.
Täydellinen lepo on sielunruokaa ja mielenterveyttä. Entä jos levon tarve unohtuu? Kun tunne elämisestä todellisuuden ja epätoden, liikkumisen ja uneksimisen välimaastossa tekee levottomaksi, toisinaan jopa kauhunsekaiseksi: nukahtamista pelkääväksi. Kuinka herättää narratiiviset piirteet eloon siihen kontekstiin, johon ne alunperin kuuluvat?
Kuvamaailmani perusta koostuu valkoisista lakanoista. Puhtaat valkeat petivaatteet symbolisoivat aitoutta, herkkyyttä sekä iholle ja mielelle hyvää lepoalustaa; ne voivat kuitenkin muuttaa merkityksensä myös painajaismaisiksi käärinliinoiksi. Tämä tasapainon ja kaaoksen ristiriita synnyttää mielenmaisemia, jotka näkyvät vedospaperin pinnalla. Tämä rinnastus ja vastakohtaisuus kiehtoo minua.
Katri Ikävalko (s. 1985) on Turun Taideakatemiasta valmistunut kuvataiteilija ja on suorittanut kuvataiteen maisterin tutkinnon Belgiassa, Antwerpenin taideakatemiassa. Hän on erikoistunut kivilitografiaan. Yksittäisten vedosten lisäksi hän yhdistää vedoksia muun muassa installaatioiksi sekä taiteilijakirjoiksi. Ikävalko on työskennellyt ja ollut osallisena näyttelytoiminnassa paljon sekä kotimaassa että ulkomailla.
”Taidegrafiikassa ei ole minulle ainoastaan kyse vedostamisprosessin tuloksesta – itse vedoksista – vaan siihen ennemmin sisältyy työprosessi kokonaisuutena, luovasta ja yhtä lailla fyysisestä osuudesta lopputulokseen. Taidegrafiikka on aikasidonnaista, rajoja, kärsivällisyyttä, progressiivisuutta sekä kehittymistä askel askeleelta. On oltava kykenevä työskentelemään tämän re-produktiivisen metodin sanelemana, oli kyse ainutkertaisesta vedoksesta tai vedossarjasta. Loppujen lopuksi se on erittäin monipuolinen tekniikka, jonka kanssa työskennellä: siinä mielessä litografia on myös rajojen rikkomista.”