7.10.2022–2.4.2023 / Nykytaiteen museo Kiasma

Teoksia Wihurin rahaston kokoelmasta
Näyttely esittelee Jenny ja Antti Wihurin rahaston merkittävää nykytaidekokoelmaa, painottuen Pohjois-Suomesta kotoisin olevien tai siellä työskentelevien taiteilijoiden teoksiin.
Jenny ja Antti Wihurin rahaston kokoelma kuuluu Suomen merkittävimpiin nykytaiteen kokoelmiin. Se lahjoitettiin Rovaniemen kaupungille vuonna 1983, ja sen koti on Rovaniemen taidemuseossa. Tämä näyttely esittelee Kiasman kuraattorien valitsemia teoksia Wihurin rahaston kokoelmasta.
Näyttely kääntää katseen pohjoiseen. Mukana on monia Pohjois-Suomessa asuvia tai sieltä kotoisin olevia taiteilijoita sekä paikalliseen ympäristöön ja yhteisöihin liittyviä aiheita. Teoksissa korostuu ihmisen suhde luontoon ja maisemaan. Luonto on elämän ja voiman lähde mutta myös hallinnan ja hyväksikäytön kohde, johon ihminen on jättänyt jälkensä.
Näyttelyssä on teoksia 48 taiteilijalta:
Heini Aho
Lauri Astala
John Court
Tom Engblom
Petri Eskelinen
Radoslaw Gryta
Kaisaleena Halinen
Mia Hamari
Jaakko Heikkilä
Jussi Heikkilä
Marja Helander
Maija Helasvuo
Marjatta Holma
Irmeli Hulkko
Konsta Huusko
Eeva-Liisa Isomaa
Helena Junttila
Elina Juopperi
Hanna Kanto
Eemil Karila
Joel Karppanen
Kaija Kiuru
Ilona Kivijärvi
Tuomas Korkalo
Laura Könönen
Katri Kuparinen
Raakel Kuukka
Antti Laitinen
Kalle Lampela
Ville Mäkikoskela
Esko Männikkö ja Pekka Turunen
Arttu Nieminen
Leena Nio
Matti Nurminen
Outi Pieski
Marja Pirilä
Raisa Raekallio ja Misha del Val
Merja Aletta Ranttila
Johanna Ruotsalainen ja Simi Ruotsalainen
Stiina Saaristo
Juhani Tuominen
Kari Tuisku
Pauliina Turakka Purhonen
Seija Ulkuniemi
Maaria Wirkkala
Esitystaiteilijat
Auri Ahola
Chiara Bersani
John Court
Pauliina Feodoroff
Gáddjá & Birit Haarla Pieski
Tuija Kokkonen
Merenkulkuneuvos Antti Wihuri ja hänen vaimonsa Jenny perustivat Jenny ja Antti Wihurin rahaston vuonna 1942 “edistämään suomalaista henkistä ja taloudellista viljelyä”.
Taidekokoelma sai alkunsa vuonna 1957, kun rahasto ryhtyi tukemaan taiteilijoita taideostoilla.
Lahjoitus Rovaniemen kaupungille johti Rovaniemen taidemuseon perustamiseen. Vuodesta 2011 museo on toiminut Kulttuuritalo Korundissa.
Kokoelma sisältää noin 3 500 taideteosta 1940-luvulta tähän päivään ja karttuu vuosittain noin 50 teoksella.
Näyttely toteutetaan yhteistyössä Rovaniemen taidemuseon ja Jenny ja Antti Wihurin rahaston kanssa.
Kokoelmanäyttely jatkaa Kansallisgallerian ja Wihurin rahaston vuonna 2017 alkanutta yhteistyötä. Sen näkyvin muoto ovat olleet Kansallisgallerian museoissa Kiasmassa, Ateneumissa ja Sinebrychoffin taidemuseossa vuosittain järjestetyt Wihuri-päivät, joiden aikana rahasto on tarjonnut ilmaisen sisäänpääsyn kaikkiin kolmeen museoon. Vuonna 2022 tulee kuluneeksi 80 vuotta Jenny ja Antti Wihurin rahaston perustamisesta.
Kiasman jälkeen näyttely nähdään Rovaniemen taidemuseossa 11.5.–1.10.2023.
Näyttelyn ovat kuratoineet Kiasman kokoelmakuraattorit Saara Hacklin, Kati Kivinen ja Satu Oksanen.
Lisätietoja: https://kiasma.fi/nayttelyt/kompassissa-pohjoinen-teoksia-wihurin-rahaston-kokoelmasta/