20.8.-14.9.2025 / Arttila /

Olen toteuttanut näyttelyni maalaukset omatekoisilla vesiväreillä paperille. Myös vesivärien pohjana olevista pigmenteistä muutamat olen valmistanut itse erilaisista kasviaineksista. Useimmat pigmenteistä ovat kuitenkin peräisin maalaustarvikeliikkeistä, jonkin verran olen käyttänyt pigmentteinä myös tomuksi jauhamiani vanhoja pastelliliituja. Pigmenttien sidosaineina valmistamissani vesivärinapeissa ovat toimineet veteen sekoitetut arabikumi ja hunaja.
Värien valmistaminen on kiehtovaa ja lopputulos voi aina yllättää. Pienetkin muutokset esimerkiksi sidosaineen sekoitussuhteissa tai veden laadussa voivat tehdä valmiista väristä vähän erilaisen kuin samasta pigmentistä valmistettu edellisellä kerralla oli. Ehkä jopa ilma ympärillä vaikuttaa? Osa kasviväripigmenteistä lisäksi reagoi voimakkaasti valoon ja haalistuu tai muuttuu ajan myötä. Työskentely värien kanssa on leikki ja tutkimusretki, josta tämä näyttely on yksi katkelma.
Kun annoin näyttelylleni nimeksi Lammikot, ajattelin, että pääosassa ovat paperille kuivuneet värillisen veden muodostamat hieman kupruilevat alueet ja näiden värikenttien suhteet toisiinsa. Mutta oikeastaan tekemisen prosessissa yhtä tärkeää on se, mitä on ennen vettä: kuivien pigmenttien aavikkovyöhyke ja sen jälkeen erilaisten elementtien – kuivan ja märän – yhdistyminen. Lasikupujen alle toteutetut pienet asetelmat ovat fiktiivisiä kuvaelmia pigmenttien lumovoimasta.
Kiitokset Pohjois-Pohjanmaan rahastolle työskentelyni tukemisesta.
Leena Kangas (s. 1963 Oulu) on oululainen kuvataiteilija. Hänen välineitään ovat maalaamisen ja piirtämisen menetelmät, valokuvaus sekä käsitteelliset ja tilalliset teokset, joihin saattaa liittyä myös tekstiä. Hän on työskennellyt paljon paperille ja paperin kanssa. Kangasta kiinnostavat muodot, värit ja variaatio sekä yleisen ja henkilökohtaisen kosketuskohdat ja kietoutuminen toisiinsa.
Kangas on monipuolinen ammattilainen kuvataiteen kentällä – taiteilijan työn rinnalla hän on toiminut aktiivisesti kuvataidekriitikkona liki 20 vuotta. Kankaan keväällä 2025 Turun ammattikorkeakoulun Taideakatemiaan valmistunut opinnäytetyö ”Voinko ottaa vielä toisen paperin – kuvataiteilijan valintoja ekokriisien ajassa” on luettavissa Theseuksessa osoitteessa https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202505018526
EN:
I have made the paintings in my exhibition with homemade watercolors on paper. I have also made some of the pigments that form the basis of the watercolors myself from various plant materials. However, most of the pigments come from painting supply stores, and to some extent I have also used old pastel chalks that I have ground into powder as pigments. Gum arabic and honey mixed with water have served as binders for the pigments in the watercolor buttons I have made.
Making colors is fascinating and the end result can always surprise you. Even small changes in, for example, the mixing ratios of the binder or the quality of the water can make the finished color a little different from the previous one made from the same pigment. Maybe even the surrounding air has an effect? Some plant-based pigments also react strongly to light and fade or change over time. Working with these colors is a play and an exploration, of which this exhibition is a fragment.
When I named my exhibition Ponds, I thought that the main part would be the slightly convex areas formed by colored water dried on paper and the relationships between these color fields. But actually, in the process of making, what comes before the water is just as important: the desert zone of dry pigments and then the combination of different elements – dry and wet. The small installations made under glass domes are fictional depictions of the magical power of pigments.
Leena Kangas (b. 1963 Oulu) is a visual artist from Oulu. Her art practice includes the methods of painting and drawing, photography, and conceptual and spatial works, which may also include text. She has worked a lot on and with paper. The shapes, colors and variation interest her, as well as contact points and intertwining between general and personal. Kangas is a versatile professional in the field of visual arts – alongside her work as an artist, she has been active as a visual art critic for nearly 20 years.