Esillä on Maija Keräsen uusimpia piirustuksia ja maalauksia, etupäässä viime ja tältä vuodelta. Pienehköön galleriatilaan taiteilija on valinnut kooltaan melko pieniä uusia taideteoksiaan.
Viime vuoden keväänä Maija Keränen valittiin Oulun Aluetaidemuseon vuoden kiertonäyttelytaiteilijaksi. Oulun läänin kunnissa kevääseen asti jatkuneen näyttelysarjan teemana oli tuolloin monikulttuurisuus.
Nyt akvarelli-, akryyli- ja öljyvärimaalausten pääaiheina ovat luonto ja kasvit. Grafiittikynä- ja tussipiirustuksissa pääosassa on viime kesänä kotinsa taiteilijan luota saanut kissanpentu Jellona.