Näyttelyn työt ovat pääosin valmistuneet vuonna 2019. Valtaosa teoksista ovat monotypioita, uniikkia taidegrafiikkaa. Kyseessä on suosikkitekniikkani, jonka kaikkia mahdollisuuksia en kuitenkaan ole vielä kolunnut läpi. Tasty -näyttely onkin kokoelma teoksia, joissa olen tutkinut ja kokeillut mihin monotypiat oman käsialani kera taipuvat. Hedelmät ja kasvikset eli näennäisen simppelit, mutta silti klassiset, kuva-aiheet mahdollistavat teknisen ja taiteellisen tutkiskelun. Tunne siitä että monotypia sopii ja taipuu omaan tapaani ilmaista onkin entisestään vahvistunut.
Uutta on opittu, taitoja on hiottu ja tuntemuksiakin on purettu. Tasty on… hedelmällinen? Juurekas? HeVi? Tasty on värikäs, mehukas ja rouskuva näyttely. Sadonkorjuu on tehty ja on aika käydä läpi mikä laitetaan kiertoon, mikä käytetään tässä ja nyt, mikä säilötään tulevaa varten.