Hiljainen tila syntyy, kun siveltimen vedoissa muu maailma ja mieli hiljenee. Hiljaisessa tilassa kuulee sen, mille ei vielä ole sanoja, sen mikä on vaimentunut ulkoisen hälyn alle. Hiljaisessa syntyneet sanat ja muodot ovat lepoa, vastauksia, suuntia, kysymyksiä. Maalaaminen on kuuntelevaa ja muodon synty intuitiivista.
Marianne Lukkarinen on oululainen taiteilija, joka maalaa symbolisia maalauksia oman työhuoneen hiljaisuudessa ajatellakseen siveltimellä ja hahmottaakseen maailmaa.
Hän kehittää hyvinvointia vahvistavia taideopetusmenetelmiä ja maalaa myös ihmisten luona heitä vahvistavia maalauksia, vierellämaalauksia. Hän on vierelläkulkenut siveltimen kanssa ihmisten elämän merkityksellisten kohtien lisäksi myös surussa ja saatossa. Vierelläkulkijuuden rinnalle tarvitsee hiljaisen tilan, jossa nämä teokset syntyvät. Hiljainen tila näyttely on sisarnäyttely Vierelläkulkija näyttelylle Oulun Tyttöjen talolla 28.2.25 saakka.
Taustaltaan Marianne on kasvatuspsykologi KM taustainen taiteilija ja kuvataideopettaja TaM. Hän tekee taiteilijan työtä aputoiminimellään Vierellä Osuuskunta Lilithissä ja opettaa hyvinvointitaidetta Limingan Taidekoululla.