Näyttelyn pääteokset ovat kaksi suurikokoista lyijykynäpiirrosta Nocturno, 2026 (1,5 metriä x 10 metriä) sekä Vartiovuori, 2016 (1,5 metriä x 8 metriä). Näyttely Galleria 5 on Nocturno-piirroksen ensiesitys.
Panoraamapiirros Vartiovuori kuvaa rapistuvaa ja autioitunutta kaupunkinäkymää. Vartiovuoren teospari Nocturno puolestaan kuvaa aikaa, jossa luonto on ottanut vallan siitä, mitä ihminen joskus asutti. Piirroksessa kuvataan yksityiskohtaisesti eri kasvi- ja eläinlajien runsautta, joiden alta ihmisten rakennelmien jäänteet erottuvat enää vain tarkkasilmäisimmille katsojille. Lähes kymmenmetrinen lyijykynäpiirros on tyyliltään yksityiskohtia pursuileva ja valtaa runsaudessaan koko tilan. Katsojalle piirros on metsässä vaeltelua, tutkimista ja jälkien etsimistä.
Piirroksia yhdistää kokonsa ja visuaalisen tyylinsä lisäksi temaattinen narratiivi ihmisen ja luonnon suhteesta sekä ajan kulumisesta. Siinä, missä Vartiovuori kuvaa rapistuvaa ja autioitunutta kaupunkinäkymää vain hetki ihmisten lähdön jälkeen, esittää Nocturno saman näkymän satoja vuosia myöhemmin.
Seuraavaksi Nocturno tulee esille Jyväskylän Galleria Ratamoon lokakuussa 2027.
Okko Pöyliö on valmistunut kuvataiteilijaksi Turun Taideakatemiasta vuonna 2014 ja taiteen maisteriksi Aalto-yliopistosta vuonna 2022. Hänen taiteellisen tuotantonsa kulmakivenä on perinteinen lyijykynäpiirtäminen, jonka rinnalla hän toteuttaa epäsäännöllisesti video- ja mediataiteellisia kokeiluja. Pöyliön teoksia on ollut esillä laajalti Suomessa mm. Lahden, Hyvinkään ja Rovaniemen Taidemuseoissa sekä ulkomailla Saksassa ja Kreikassa.
EN:
Tulossa!



