10.5.-4.6.2023 / ARTtila /

”Hospoti pominoi, pokoin’iekkoi.”

Kulttuuri sitoutuu kieleen, kieli sitoutuu kulttuuriin. Mitä tapahtuu kun kulttuuri, kieli ja koti joudutaan piilottamaan, riisumaan ja jättämään? Suvanto käsittelee teoksissaan pakolaisuuden vaikutuksia myöhempiin sukupolviin sekä karjalaisuuden ja karjalan kielen historiaa ja asemaa Suomessa.

Pukeutuminen, vaatteet ja korut rakentavat identiteettiä, ne vahvistavat yhteyttä ja näyttävät ulospäin kuuluvuutta. Karjalaisissa käsitöissä, räččinäpaidan muiškissa, käspaikoissa ja villasukissa käytettään symboleja ilmaisemaan kantajaansa, suojelemaan ja vahvistamaan. Symbolit ovat kuiskauksia ja rukouksia, loitsuja. Koruteokset lainaavat symboliikkansa näistä ja nostavat esille kysymyksiä piilottamisesta ja peittämisestä, mutta myös halusta tulla nähdyksi.

Teokset on nimetty karjalan kielellä, vienan karjalan murteella. Karjalan kieli on erittäin uhanalainen eikä sillä ole riittävää laillista asemaa.

”Luajin moan. Luajin in’ehmisen. Luajin koin.
Mintäh mie luajin mit luajin? Luajin ičellä, luajin perehellä, luajin jo tuonilmaših männeillä. Luajin yhtevykšellä. Luajin šuojaksi.
Luajin mit luajin šentäh jotta jokahini inihmini tulou tietyä mit on hištouriassa tapahtun ta tapahtuu nyt.”

Näyttelyä on tukenut Suomen Kulttuurirahasto.