7.3.–25.3.2012 / Galleria 5 /
Utopia ja dystopia
Jotkut sanovat että postmoderni aikakausi vallitsi 1980-luvulla, jolloin Suuret kertomukset lakkasivat. Yleisestä edistysuskosta, uskonnosta tai sosialismista tuli ainoastaan vaihtoehtoisia uskomuksia. Aluksi tämä tuntui raikkaalta tuulahdukselta – mutta postmoderni logiikka synnytti myös kulttuurisen ja poliittisen horjuvan tilan. Tämän ”arvotyhjiön” täytti, ainakin toistaiseksi, etenkin edistysuskon korvaava markkinaliberalismin eetos. Kansalais-(sivistys)yhteiskunta muuttui kulutusyhteiskunnaksi.
Väitän että yhä elämme postmodernia aikaa. Havahduttuamme siihen että maailmamme todella ON muuttunut ja pirstoutunut käsittämättömäksi, reagoimme ironian lisäksi nyt myös nostalgialla ja eskapismilla.
Tarkastellessamme ruumiillisuuden historiaa, huomaamme helposti sen liittyvän vallitsevaan yhteiskunnalliseen diskurssiin (antiikin kreikka, keskiaika, viktoriaanisuus, seksuaalinen vapautus ja talousliberalismi). Toisaalta yksilöstä tehdään myös ideologiaa palveleva vaikkapa vallan, seksuaalisuuden, hyvyyden tai pahuuden ikonia.
Ruumiimme kautta olemme maailmassa ja muut ovat meille. Ruumiimme ovat samalla sekä perustava ja erottamaton osa elämismaailmaamme että myös ulkoisten odotusten, vaatimusten ja määritysten ristipaineessa.
Klassinen sivistys on ehkä häviämässä, mutta kenties se sellaisenaan ei pysty auttamaan meitä hahmottamaan nykymaailmaa. Uskon kuitenkin että voimme perustaa uuden sivistyksen (luultavasti prosessi on käynnissä) joka kokonaan hukkaamatta vanhat juurensa, pystyy kokoamaan kaikesta pirstoutuneisuudesta käsitettävän kokonaisuuden. Tämä vaatii (ennen kaikkea humanististen) tieteiden, taiteiden, yksilön ja yhteisöiden uudelleen määrittämisen.
Näitä ajatuksia pyrin realisoimaan maalauksilla, veistoksilla ja installaatioilla.
Jyväskylässä 2.3.2012
Stefan Nyström