“Kun lähdin kokoamaan näyttelykokonaisuutta, ajatus oli poimia mielenkiintoisia tekijöitä eri vuosikymmeniltä. Vaihtoehtoja oli todella paljon, mutta tämä kattaus tuntui oikealta; Anni Niemelä 20 v. / Liinu Laurila 32 v. / Samuli Kontio 44 v. / Hannu Lukin 56 v. / Antti Holma 78 v.
Antti Holma tulee 60-luvun murroksesta ja hänen rohkeat ja suuret puupiirrokset ovatkin muistuttamassa osallistavan taiteen kulta-ajasta. Holmalla oli opettajana mm. Pentti Kaskipuro, Unto Pusa ja Sam Vanni. 60- luku oli nuorisokulttuurin ja kuvataiteen juhlaa.
Itse edustan ARS84-näyttelyn jälkeistä murrosta. Saksalainen uusekspressionismi “villit” ja Kuopion ekspressionistit kuten Pauno Pohjolainen ja Markku Kolehmainen vaikuttivat voimakkaasti työskentelyyni.
Samuli Kontio edustaa taidekentän murroksen aikaa, jolloin sarjakuva-, kaupunki-, ja tatuointitaiteen estetiikka vakiintui osaksi suomalaista populaarikulttuuria. Kotikaupungissaan Rovaniemellä hän on toiminut aktiivisena laillisen kaupunkitaiteen puolestapuhujana. Hänen käsialaansa ovat monet kaupungin suurista seinämaalauksista.
Liinu Laurilan muotokuvien tunnelataus on jotain todella koskettavaa. Teoksissa on surullisen kaunista tunnelmaa. Liinu opiskeli vuosina 2019-2020 Limingan taidekoulussa ja henkilökuvat ovat hänen vahvuutensa. Hän opiskelee tällä hetkellä Turun AMK:n Taideakatemiassa kuvataiteilijaksi.
Anni Niemelä edustaa tuoreinta sukupolvea. Annin kollaasit ja esinekoosteet ovat tämän päivän ennakkoluulottomia pop-henkisiä teoksia. Teokset ovat rohkeita ja raikkaita. Annin innostus ja positiivinen asenne tarttuu helposti. Myös Anni oli Limingan taidekoulussa vuosina 2019-2020. Tällä hetkellä hän opiskelee Lappeenrannan LAB-ammattikorkeakoulussa kuvataiteilijaksi.
Kun kokosin teoksia eri vuosikymmeniltä, syntyi mielenkiintoisia kontrasteja. Uskon, että kokonaisuuksien jännitteet herättävät ajatuksia ja tunteita.
Lehdistötilaisuus järjestetään tiistaina 22.6. klo 14.00 tai sopimuksen mukaan puh. 040 5071237 Hannu Lukin
Galleria Myötätuuli , Tapahtumatalo Raahe, Kirkkokatu 28 (3. krs.) , puh. 044 439 3332
Avoinna ma – pe 10 – 16, la – su suljettu
Pe 25.6. suljettu



