Ympäri Oulua on sijoitettu 23 Oulun Taiteilijaseuran jäsenten maalaamaa taideroskista – yksi jokaiselle suuralueelle. Taideroskikset on asennettu paikalleen joulukuussa 2021.
Taideroskisten sijainnit löytää Oulun kaupungin karttapalvelusta. Roskikset saa näkyviin kartalle, kun valitsee ruudun vasemman yläkulma valikosta ”Valitse kartalla näkyvät tiedot” -> ”Kadut ja puistot” -> ”Varusteet” -> ”Taideroska-astiat”.
Seuran jäsen Jorma Styng ehdotti roskisten maalaamista Oulun kaupungin osallistuvan budjetoinnin äänestykseen viime keväänä. Projekti sai oululaiset äänestäjät puolelleen ja Oulun Taiteilijaseura on toteuttanut sen kaupungin rahoituksella. Oulussa roskiskin voi olla taidetta!
Taideroskisten ajatuksena on, että roskat päätyisivät yhä useammin kadunvarsien sijaan roskikseen. Projekti on saanut innoituksensa Roska päivässä -liikkeeltä. Liikkeen ajatusmaailman mukaisesti taideroskikset viestivät positiivisuutta ja kiittävät roskansa roskikseen laittanutta ohikulkijaa.
Taideroskiksia maalaavat paikalliset ammattikuvataiteilijat Oulun Taiteilijaseuran jäsenistöstä. Seuran puheenjohtaja Johanna Pöykkö valitsi jäsenten ehdotusten pohjalta toteutettavat aiheet:
”Ehdotuksissa toistui yleinen luontoteema. Päädyin valinnassani niihin ehdotuksiin, joissa aihetta oli työstetty hieman pidemmälle ja taiteellisesti kiinnostavammaksi. Toinen erottuva ryhmä olivat tekstiä sisältävät roskikset, joissa oli ilahduttavasti mietitty Kiitos-tekstin roolia ja sen ottamista voimakkaasti osaksi roskiksen visuaalista ilmettä tai sanomaa. Kolmas ryhmä ovat työstettyä pintaa ja abstraktia ilmaisua sisältävät roskikset. Niissäkin pinta on mietitympi ja kokeilevampi kuin summittainen vapaa värinkäyttö. Neljäs ryhmä ovat omaa taiteellista linjaa jatkavat pienet taideteokset. Roskikset sisältävät viitteitä taiteilijan aiempaan tuotantoon ja avaavat ikkunoita laajempiin tarinoihin.”
Taideroskiksen toteuttavat taiteilijat ja taideroskisten sijainnit ovat:
Anni Arffman, Myllyoja, Parkkisenkankaantie
Kaisu Heikkilä, Haukipudas, Revontie
Saara Heinonen, Kaijonharju, Yliopistonkatu
Pia Hentunen, Pateniemi, Koisopuisto
Hanna Holopainen, Korvensuora, Talvikankaantie
Jussi Hukkanen, Maikkula, Maikkulantori
Mari Jäälinoja, Oulunsuu, Värtön uimaranta
Maija Kantanen, Nuottasaari, Liminganpuisto
Ilona Kivijärvi, Hiukkavaara, Hiukkavaarankatu
Riikka Kontio, Pikisaari, Pikisaarentie
Raine Körkkö, Yli-Ii, Yli-Iin tori
Maria Maanvalo, Kaukovainio, Hiirihaukantie
Sanna Manninen, Kaakkuri, Kaakkurintori
Mervi Niemitalo, Koskela, Toppilansalmenpuisto
Anna Parkkonen, Höyhtyä, Karjasillanpuisto
Johanna Pétursdóttir, Kiiminki, Isoahontie
Aini Pihlajaniemi, Sanginsuu, Sanginsuun koulun piha
Taru-Carita Pullinen, Kello, Kylätie
Heidi Stålnacke, Ylikiiminki, Ylikiimingin tori
Reeta Suvanto, Keskusta, Otto Karhin Puisto
Jyrki Tammi, Jääli, Jäälintie
Tiina Vehkaperä, Puolivälinkangas, Paulaharjuntie
Sanna Vihanto, Oulunsalo, Kauppiaantie

ANNI ARFFMAN
Ei kiitos mikromuoville
Myllyoja, Parkkisenkankaantie
https://goo.gl/maps/wWX3ukth45G4q6LG8
Roskapönttöni muistuttaa meitä vedenalaisesta elämästä, ja siitä, että roskiin heittämättömät vapaana leijuvat muoviroskat päätyvät usein mikromuoviksi meriin, mereneläviin ja sitä kautta heihin, jotka mereneläviä käyttävät ravintonaan. Siispä roskat roskiin niin kalatkin kiittävät!
Teokseni ”Ei kiitos mikromuoville” tyyli edustaa tuotantoni naiivimpaa ja leikkisämpää päätyä, johon olen ottanut mallia aiemmin lapsille suunnittelemistani tietokoneella tehdyistä vektorigrafiikkateoksista. Roskiksen pintaan tuli kuitenkin maalatessa hauskaa käsin maalaamisen siveltimenjälkeä, jonka päätin antaa vapaasti näkyä ja tulla osaksi teosta.
Olen oululainen monipuolinen kuvataiteilija, ja tilalliset teokset, jollainen roskiskin on, kiinnostavat minua erityisesti.

KAISU HEIKKILÄ
Kukkakimppu
Haukipudas, Revontie
https://goo.gl/maps/QDfFE8dGUDUry2Zc7
Olen Kaisu Heikkilä, oululainen kuvataiteilija. Olen lähtöisin Kemijokivarresta, Tervolasta. Materiaalit, viivat ja värit ovat rakkauteni.
Piirrän, maalaan, muotoilen ja installoin.
Jos maalaamani roskis laulaisi, niin sen sanat oisi nää: Mä päivin öin kiitän sua, kun sä roskat mulle annat ja kukkakimpun ma sulle siitä ojennan.
Taideroskiksessani olen käyttänyt peltikattomaalin lisäksi valohohkateippiä ja lakkaa.

SAARA HEINONEN
Vanha pitsiliina
Kaijonharju, Yliopistonkatu
https://goo.gl/maps/cZeFVwoHpzbheeGH9
Asun Oulussa ja työskentelen Hiukkavaarassa. Pidän työskennellessäni sattumista ja maanläheisistä jutuista. Tämä roskis on hippusen haaveellinen ja nostalginen, muistellen isoäidin vanhaa pitsiliina.

PIA HENTUNEN
Pateniemi, Koisopuisto
https://goo.gl/maps/vUjVUjSKFFTZydnm6
Olen sielultani levoton, utelias ja rönsyilevä tyrnäväläinen kuvataiteilija. Ennen kuvataiteilijuutta, valmistuin hyönteistutkijaksi Oulun yliopistosta. Eläinrakkaus ja uteliaisuus kaikkia luonnonilmiöitä, ja ylipäänsä elämää kohtaan, ohjaa tekemisiäni.
Ajattelen maailman yhtenä suurena ekosysteeminä, jonka pieni osanen ihminen on. Jo ihan pienellä neliösenttimetrillä vieressäni, on ihmeellisiä, aisteiltani piilossa olevia asioita. Tykkään tarjota taiteessani löytöretkiä ”näkymättömiin” asioihin, ja siihen osaan ympäristössämme, jota ei ihan helpolla havaitse.
Siksi roskikseen valikoitui karhukaisia, hyppyhäntäisiä ja tohvelieläimiä.

HANNA HOLOPAINEN
Trash Aid
Korvensuora, Talvikankaantie
https://goo.gl/maps/TRudUgUd6o4GiVeG6
Olen oululainen kuvataiteilija ja tutkin action paintingin taipuisuutta ja etsin monimuotoisia ratkaisuja ilmaista aihelmia ja teemoja niin, että abstrakti ilmaisu pysyttelee edelleen omassa kontekstissaan.
Taideroskikseni idea on simppeli. “Trash Aid” on roskaamisen ensiapupakkaus. Auta sitä auttamaan.

JUSSI HUKKANEN
Maikkula, Maikkulantori
https://goo.gl/maps/QdoG28mZirah9ZFT6
Roskisprojektini maalaus haluaa edustaa tyylillään että aiheellaan katutaidetta ja nostalgista popkulttuuria, samassa pöntössä.

MARI JÄÄLINOJA
Avaruuskukka
Oulunsuu, Värtön uimaranta
https://goo.gl/maps/YpS1gzwK17MK4PgF8
Taideroskikseni nimi on Avaruuskukka. Lähtöajatuksena oli löytää roskikselle sellainen ilme, että se herättäisi sopivasti huomiota ympäristössään niin väreillään kuin muodoillaan. Kukka muotona ja aiheena vie ajatukset luontoon, kauneuteen ja iloon. Avaruus puolestaan tulevaisuuteen, voimakkaisiin kontrasteihin ja salaperäisiin näkyihin.
Olen oululainen taidemaalari ja toiminut vapaana kuvataiteilijana vuodesta 2012. Työskentelen pääasiassa maalaten ja piirtäen. Työskentelyssäni yhdistyy usein abstraktimuoto ja esittävyys, sekä kokeileva ja leikittelevä ilmaisu. Viimeaikaiset työni ovat käsitelleet kasvi- ja luontoaihetta sekä asetelmaa isossa ja pienessä mittakaavassa. Ekologinen ajattelu ja ympäristötietoinen työskentely ovat läsnä teosprosesissani mm. aiheiden ja materiaalivalintojen kautta.

MAIJA KANTANEN
Nuottasaari, Liminganpuisto
https://goo.gl/maps/8KUzCr181ZmBqq25A
Olen pääasiassa keramiikkaveistosten tekijä Kestilästä, mutta Maalaustyö oli mieluinen projekti joka lähti mielessäni heti syntymään. Ympäristön puhtaus on kauneutta ja ilo silmälle kaikkina aikoina. Hahmot ovat siksi vaatteitta että ovat ajattomia eikä vaatetus sido kuvaa mihinkään aikakauteen. Tämä on Kiitos roskiksen käytöstä silloinkin kun kukaan ei ole sitä kertomassa. Kiitos roskista.

ILONA KIVIJÄRVI
Joy Stonelake: Oskia service, 2021
Hiukkavaara, Hiukkavaarankatu
https://goo.gl/maps/tz9MXM7S87bAs6A7A
Maalasin kansakoulussa, open pyynnöstä koulun roskiksia 10 vuotiaana.
Taitelijana olen välittäjän tehtävässä, kuin silmukka monimuotoisuuuden ketjussa ; luolamaalauksen ajoista kybertulevaisuuteen.

RIIKKA KONTIO
Oravan päivät
Pikisaari, Pikisaarentie
https://goo.gl/maps/FzbcVYA8sJNL7T4t6
Riikka Kontio maalaa akryyleillä ja öljyväreillä sekä sisäisistä että ulkoisista havainnoista. Ajoittain hän kasaa kollaaseja vanhojen Suomen kuvalehtien silpuista. Luovan prosessin myötä hän päätyy usein käsittelemään teoksissaan kiusallisen henkilökohtaisia asioita. Kontiota kiinnostaa erityisesti ihmisen mieli, häpeä, hierarkiat ja vuorovaikutus. Kontio on tehnyt maalaustaiteen lisäksi mm. yhteisötaidetta erilaisten kohderyhmien kanssa.
Käytin pinkkiä, koska pinkki ON IHANAA ja se erottuu aina maisemasta: lumesta, ruskasta, ruskeasta, vihreästä, sinisestä. Oravia, koska oravat ovat meidän lähiluonnossa eläviä, leikkisiä olentoja, joiden ei tarvitse sotkeutua muovinaruihin tai muihin luontoon kuulumattomiin roskiin. Ja oravat ovat niiiiin siiistejä. Mäkin haluaisin tuollaiset korvat ja hännän. Ja ne kerää sapuskaa talven varalle, fiksuja.
Ja sitten vielä KIITOS suomeksi, koltaksi, viroksi, venäjäksi ja ruotsiksi. Koska näitä kieliä täällä lähialueilla puhutaan äidinkielenä, vaikka joihinkin näistä julkisissa tiloissa tai opasteissa harvemmin törmää. Kielet näkyviksi. Kolttasaame on uhanalainen kieli ja halusin nostaa sen esille.

RAINE KÖRKKÖ
Jylsijät
Yli-Ii, Yli-Iin tori
https://goo.gl/maps/Vd6FPBPr2tTKUfP18
Raine Körkkö (1973) on Limingassa asuva kuvanveistäjä, taideopettaja ja kuvataiteilija. Hänen roskiksensa lähtökohtana on sympaattiset supersankari rotat. Roskiksen nimi on ‘Jylsijät” Naivistiset ja pop-aiheet ovat usein osana hänen teoksiaan, kuten julkisessa puuveistoksessa, Brunnitorin Godzillassa, ‘Lahjattomat harjoittelee’ (2017)

MARIA MAANVALO
Mother Earth
Kaukovainio, Hiirihaukantie
https://goo.gl/maps/EziYHQ7Rf9FidVZE8
Olen oululainen taiteilija ja tavallisesti teen temperamaalauksia sekä taidegrafiikkaa.
Roskisprojektiin osallistuin mielelläni, koska kannan huolta planeetastamme ja ajattelen että meidän tulisi kohdella sitä arvostavammin.
Roskiksessa sana kiitos onkin osoitettu roskiksen käyttäjän lisäksi Äiti Maalle.
Olen tehnyt viime aikoina maalaussarjan nimeltä ‘Mother Earth’ ja samalla teemalla syntyi myös roskiksen idea. Kuva muodostui lähinnä käytettävissä olleiden roskikseen sopivien materiaalien ehdoilla.

SANNA MANNINEN
Kaakkuri, Kaakkurintori
https://goo.gl/maps/viwbozsP8kAfQEqJ9
Sanna Manninen (s.1985) on oululainen kuvataiteilija, joka työskentelee pääasiassa piirtäen ja maalaten. Manninen on alun perin kotoisin Kuivasjärveltä. Hän suoritti kuva-artesaanin tutkinnon Torniossa 2005. Myöhemmin hän opiskeli myös tekstiilin valmistusta ja tuotteen suunnittelua Oulussa. Kuvataiteilijaksi hän valmistui Tampereen ammattikorkeakoulun kuvataidelinjalta vuonna 2015. Mannisen taideroskis on saanut inspiraatiota 60-luvun retrosta värimaailmasta, mummolan virkatuista liinoista ja purkkapakettien etiketeistä. Rakkautta, rauhaa ja roskat roskikseen!

MERVI NIEMITALO
Pyhäpihlaja
Koskela, Toppilansalmenpuisto
https://goo.gl/maps/YuteYDvWx4N3hpJ78
Olen taiteilija ja taidekasvattaja, joka työskentelee Hiukkavaaran K2 taiteilijatalossa. Käsittelen teoksissani ihmisen ja ympäristön välistä suhdetta. Maalauksissani käytän antiikin aikaista vahamaalaustekniikkaa. Orgaanisen luonnon ja kasvien merkityksen teemat ovat viime vuosina konkretisoituneet maalausten lisäksi luonnonmateriaaleista toteutettuina kasviveistoksina.
Roskikseni Pyhäpihlaja nostaa esiin ajatuksen pyhyydestä osana ihmisen luontosuhdetta. Pihlaja oli muinaisille suomalais-ugrilaisille kansoille pyhä puu. Pyhään ei suhtauduta hyödyn näkökulmasta, vaan sillä on arvo itsessään. Se, minkä koemme merkitykselliseksi ja arvokkaasti, siitä pidämme huolta ja sitä vaalimme.

ANNA PARKKONEN
Hyvä huhu
Höyhtyä, Karjasillanpuisto
https://goo.gl/maps/hW8WNzcpSYzosoiC7
‘Hyvä huhu’ -nimisessä pöntössä kuvaan tyylitellysti kaupungin lintuja, jotka kiittävät roskan laittamisesta roskikseen. Tästä kaikesta seuraa hyvää, jota alhaalla olevat monen väriset versot kuvaavat.

JOHANNA PÉTURSDÓTTIR
Ajatuksenvirta
Kiiminki, Isoahontie
https://goo.gl/maps/1XT7JdnB34vDQvNPA
Olen oululainen 1987 s. kuvataiteilija ja työskentelen Pikisaaren Villatehtaalla. Pääsääntöiset tekniikkani ovat akryyli- ja öljymaalaus sekä keramiikka.Maalauksissani tutkin pintojen, tekstuurien, muotojen ja värien yhteyttä. Kontrastit kiehtovat minua. Viime aikoina olen astunut täysin abstraktin maalaamisen maailmaan ja se on ollut vapauttavaa. Väripalettini on kirkas ja kylläinen, saan väreistä voimaa ja iloa. On ihanaa jos se tunne ja energia välittyy myös taiteeni vastaanottajille. Halusin abstraktin ilmeen taideroskikselleni, koska se on tällä hetkellä minulle ominta ilmaisua. Raikkaat värit on helppo bongata kauempaakin, halusin maalata iloisen ja roskien keruuseen kutsuvan pöntön. Teoksessa pehmeät muodot leikittelevät limittäin, lomittain ja päällekkäin. Pääosassa on värisommittelu, joka on maalatessa lempiasioitani.

AINI PIHLAJANIEMI
Pinnan alla luja
Sanginsuu, Sanginsuun koulun piha
https://goo.gl/maps/85DbMxrB6aUYX98v6
Ajan kuluminen – ja kuluneet esineet – kiinnostavat, ja siksipä valitsin roskapöntöistäkin sen kolhiintuneimman ja ruosteisimman.
Huomasin, että maalia irtoaa ruostekohtien vierestä isoina laattoina, joten päätin tehdä pöntölle täydellisen maalinpoiston. Vanhoja maalikerroksia kaapiessa ja uutta pintaa hioessa oli aikaa miettiä lopullisen maalauksen toteuttamista; työskentelylleni tyypillisesti suunnitelmat vaihtuvatkin prosessin aikana useaan otteeseen.
Lopulta päädyin maalaamaan pöntön paksulla metallimaalilla, jossa oli niin ruosteenesto-, pohja- kuin pintamaalikin samassa. Halusin kolhuista ja ruosteesta kärsineelle roskikselle lujan suojan vuosiksi eteenpäin. Viimeisen silauksen pöntölle antoivat maalisuihkaisut virkattujen pitsiliinojen läpi sekä ripaus kullan kimallusta ja kiiltävä lakka.
Pidän lopputuloksessa erityisesti siitä, että vaikka roskis saikin suojaavan ja kiiltävän uuden pinnan, jälkiä eletystä elämästä on vielä näkyvissä…
Aini Pihlajaniemi (1984) on oululainen kuvataiteilija, jonka taiteen tekemisen välineet vaihtelevat valokuvasta tekstiiliin ja installaatiosta käsitetaiteeseen. Pihlajaniemen töissä voi nähdä ajan kulumisen, keskeneräisyyden, rikkinäisyyden ja eheyden teemoja. Töiden aiheena on useimmiten ihminen tai ihmisen teko. Teoksillaan hän haluaa kyseenalaistaa totuttua sekä herättää yllättäviäkin ajatuksia.

TARU-CARITA PULLINEN
Kesä
Kello, Kylätie
https://goo.gl/maps/vv1BngqEYfUBupVx8
Halusin maalata pöntöstäni värikkään, jotta se näkyy kauas. Pirteän värinen roskis tuo iloa harmaaseen vuodenaikaan, mutta toimii myös kesällä. Projekti oli hauska ja innostava. Tyylillisesti työ on jatkumoa aiemmalle maalaustuotannolleni, ja kasviaiheetkin toistuvat töissäni usein.

HEIDI STÅLNACKE
Kuluneet
Ylikiiminki, Ylikiimingin tori
https://goo.gl/maps/J92Zjq6pKMYb2ccQ6
Heidi Stålnacke on rovaniemeläissyntyinen (s.1980), Oulussa asuva ja työskentelevä kuvataiteilija. Stålnacke keskittyy taiteessaan kierrätysmateriaaleista valmistettuihin veistoksiin ja installaatioihin, joissa valo on keskeisessä roolissa. Teemallisesti hän käsittelee ympäristöpoliittisia uhkakuvia. Luonto näyttäytyy teoksissa roskasta rakentuneina haavekuvina. Teemallisesti synkästä pohjavireestä huolimatta taiteilija pyrkii löytämään kauneutta sieltä, missä sitä tavallisesti ei nähdä. Stålnacken taideroskis kehoittaa pitämään huolta luonnosta. Teoksen nimi on Kuluneet.

REETA SUVANTO
Passipo šiula
Keskusta, Otto Karhin Puisto
https://goo.gl/maps/UD2uumcz3UTYYSCt7
Passipo šiula on karjalankielellä ”Kiitos sinulle!”
Teoksellani halusin nostaa esille Oulun alueen suurta karjalaista yhteisöä. Teoksesta löytyy kaksi Kukkilintua, Kukkien kukkia. Kukkilintu symboloi rakkautta, hyvyyttä ja valoa. Sitä myös kutsutaan sielulinnuksi, viestinviejäksi tämän ja tuonpuoleisen välillä. Keskeltä löytyy maailmanpuu.

JYRKI TAMMI
Linnut
Jääli, Jäälintie
https://goo.gl/maps/qTxFCTfGtDNwfJHu6
Olen Hiukkavaaran K2-taiteilijatalossa työskentelevä kuvataiteilija. Tuotantoni koostuu enimmäkseen öljymaalauksista, joiden aiheina ovat ihmiset, eläimet ja erilaiset abstraktit maisemat. Taideroskiksessani olen yhdistänyt pilvitaivasta muistuttavaa abstraktia tekstuuria sekä kuvia talitintistä ja viherpeipoista. Sininen taivas ja vihreät linnut ilmentävät teoksessani ekologista teemaa, joka kytkeytyy sopivasti jätehuoltoasioihin ja taideroskis-hankkeeseen.

SANNA VIHANTO
Oulunsalo, Kauppiaantie
https://goo.gl/maps/ThvrfFYNN3PmC8Uk7
Olen Sotkamossa toimiva kuvataiteilija, mutta olen tehnyt myös jonkin verran ympäristötaidetta yhdessä nuorten aikuisten kanssa, joiden taideryhmää vedän. Maalaan pääasiassa akryyleillä puulle. Olen viime vuosina tehnyt jonkin verran eläin- ja siluettiaiheita. Viimeisin isompi työurakka on ollut teoskokonaisuus Kainuun uuteen sairaalaan lasten ja nuorten osastolle ja uusi on alkamassa lasten poliklinikalle. Roskikseen tekemäni aihe jatkaa viime aikojen aihepiiriä. Siluetit voi ajatella aukkoina toiseen maailmaan tai linnun jättämänä liikejälkenä. Tässä projektissa tarkoitukseni on esittää luonnon kauneutta ja sitä mistä kannattaa pitää kiinni ja mitä suojella.

TIINA VEHKAPERÄ
Puolivälinkangas, Paulaharjuntie
https://goo.gl/maps/VWpkb3J8JcQ72Taz5
Tiina Vehkaperä (s.1982) on oululainen kuvanveistäjä, joka laajentaa työskentelyään performanssi-, ympäristö- ja valotaiteeseen. “Roskapöntön maalaaminen oli miellyttävä poikkeama kuvanveistäjän rakentelemisen arkeen. Materiaaliksi valikoitui erilaiset metallinhohtoiset spraymaalit. Teippauksilla tehty kuviointi jatkaa objektin omia kromiosia ja liukuvärjäyksen innoittajana on ollut pohjoisen maisemamme sävyt.”