20.4.–15.5.2022 / ARTtila /

Minua kiinnostaa perinteisten kuvan tekemisen menetelmien ohella käsitteellisyys, siksi kirja sekä abstraktina teoksena että konkreettisena esineenä kiehtoo. Tarkastelin taiteilijakirjailmiötä Jyväskylän yliopistossa 2016 valmistuneessa pro gradussani intertekstuaalisen luennan kautta. Nyt olen toteuttanut muutamia ”tutkielmia” taiteilijakirjan olemuksesta, sen viittauksesta ja yhteydestä kirjaan.
Kuvataiteen ja kirjallisuuden välimaastoon sijoittuva taiteilijakirja on oma taidemuotonsa. Taiteilijakirja voi olla kirja tai kirjaa muistuttava teos. Se voi olla käsin tehty uniikki, lähes mistä tahansa materiaalista valmistettu taideteos tai painettu, yleensä numeroitu ja signeerattu teos.
Työskentelen mielelläni sarjallisesti, sen johdosta näyttelykin on saanut nimensä 10-osaisen, kirjan aukeamia kuvaavan teossarjan mukaan. Aukeama sanalla on monta merkitystä. Lehden tai kirjan aukeaman lisäksi sillä voidaan tarkoittaa aukeaa paikkaa, aukiota. Sanan merkityksen voinee yhdistää myös katsojan / lukijan avoimuuteen teosten erilaisille tulkinnoille.