Ajatus yhteisestä näyttelystä sai alkunsa installaation ideasta, jossa kumpikin taiteilija arkistoisi havaintojaan kasettikoteloihin. Nyt pienistä koteloista löytää tunteita, tunnelmia sekä väri- ja materiaaliyhdistelmiä. Galleriassa kotelot valtaavat seinän ja johdattavat katsojia huoneesta toiseen.
Näyttelyn teema käsittelee suojautumista, kehittymistä, piiloutumista ja selviytymistä niin fyysisestä kuin psykologisesta näkökulmasta. Teokset kuvaavat luonnon sekä ihmismielen haavoittuvuutta ja uudelleen rakentumista.
Seppälä käyttää näyttelyn teosmateriaaleina savea, paperia ja erilaisia kierrätysmateriaaleja, yhdistellen niistä orgaanisia muotoja. Näyttelyn teema näkyy teoksissa monella tapaa, sekä konkreettisena muotona, että aiheen monitulkintaisuutena. Paperista muokatut hauraan oloiset käpymäiset kuoret ovat yllättävän kovia ja kestäviä, mutta niissä joskus ollut elämä on jo poistunut, poistumassa tai jokin aivan uusi organismi on jo ottamassa niitä asuinsijakseen. Keraamiset mehiläispesät tikittävät elämän ääniä, mutta millaista kuhinaa se pitääkään sisällään. Piilossa uteliailta katseilta kasvaa uusi elämä, joka muodostaa uudenlaisia keinoja suojautua ja selviytyä ulkomaailman olosuhteissa.
Hakkarainen tutkii abstrakteissa maalauksissaan pelkojen ja haavoittuvuuden paikkaa ihmisen elämässä. Maalauksissa tasapainotellaan kaaoksen ja harmonian välimaastossa. Mitä tapahtuu, kun kohtaa pahimman pelkonsa? Kuinka selviytyä ja sopeutua uuden tilanteen edessä? Melankolian ja mietiskelyn harmoniset värit kasautuvat maalauksissa kerroksiksi. Tasapaino ja rauha hajoaa, kun maali rikkoutuu ja paljastaa alempia kerroksia.
Näyttelyä on tukenut Taiteen Edistämiskeskus.