2.–27.2.2022 / ARTtila /
Syksyllä päätin tehdä näyttelyn kuolemasta, mutta prosessin edetessä se muuttuikin enemmän näyttelyksi muistista ja muistamisesta. Koko idea sai alkunsa Intiön hautausmaalla isäni kymmenentenä kuolinpäivänä. Eläessämme juhlimme innokkaasti syntymäpäiviämme ja on kuin suuri saavutus aina, kun vuosikymmen pääsee vaihtumaan seuraavaan. Kunnes koittaa lopulta se viimeinen päivä, jolloin aika pysähtyy ja vuosien kerääminen loppuu. Tuota päivää tuskin itse ehdimme tiedostaa, mutta jälkeen jääneille se jää todennäköisesti mieleen yhtä vahvana kuin syntymäpäiväkin.
Mihin ihmisen elämä loppujen lopuksi kiteytyy? Hautakiviä katsellessa se tuntuu tiivistyvän kahteen kullattuun numerosarjaan; syntymään ja kuolemaan. Niin arkinen asia kuin päivämääräpari sisältää kokonaisen elämän, kertomatta kuitenkaan mitään olennaista tuon ihmisen luonteesta, olemuksesta tai kokemuksista. Aloin kerätä syntymä- ja kuolinpäiviä muistikirjaan luetteloiksi, koska tuntui tärkeältä, että mielessäni pikkuhiljaa muotoutuvan teoksen “elämät” olisivat oikeita olemassa olleita ihmiselämiä. Tuntui siltä, että elämä kiteytyy nimenomaan muistiin. Kuinka moni meidät muistaa vielä kuoleman jälkeen ja kuinka kauan. Osa kalpenee varjoiksi heti, kun arkku on laskettu haudan lepoon, kun taas osasta jää kulkemaan sukupolvien ajaksi tarinoita ja legendoja, joiden todenperäisyyttä ei enää kukaan voi todentaa. Kun sanat unohtuvat, numerot jäävät elämään kirjattuna papereihin, tiedostoihin, kirkonkirjoihin ja kiveen.
Näyttely muodostuu yhdestä laajasta teoksesta, joka koostuu 336:sta post-it lapun muotoisesta kappaleesta. Paperimassa on minulle luonteva materiaali, jota olen käyttänyt useissa aiemmissakin teoksissa. Sen pehmeän rouhea pinta tuo hienosti esille erilaisia pintakäsittelymateriaaleja kuten tässä tapauksessa kultauksen ja nestemäisen hiilen. Post-it muistilappuun merkitään yleensä lyhyesti ylös jokin arkinen asia, joka on tarpeellista muistaa, mutta mikä olisikaan tärkeämpää kuin kokonainen elämä. Kullatut päivämäärät kiiltävät selkeinä riveinä, kunnes ne pikkuhiljaa alkavat kulua pois ja näkyviin jäävät vain pisteet. Kun ne ovat hävinneet, jää jäljelle vain tyhjä pinta tai varjo tulevasta tai menneestä elämästä.