Vasili Reskalenkon onnellisessa lapsuudessa taiteesta ei ollut puhettakaan. Lapsuuteen Nikolajevissa, Ukrainassa, kuului luonnossa leikkiminen kaverien kanssa.  Hän asui kaupungin laidalla työläisalueella, jossa kaksi jokea virtasi aron ympäröimänä, ja näitä maisemia hän alkoikin maalata 12-vuotiaana. Hän myös osallistui jo nuorena erilaisiin taidekilpailuihin ja voitti niistä pariin otteeseen palkintoja. Koulussa hän ei omien sanojensa mukaan viihtynyt erityisesti, mutta taidetunneista hän nautti. Kuvataiteilijaksi Vasili valmistui ensiksi Krimin taideopistosta, jonka jälkeen hän jatkoi opintojaan Pietarin taideakatemiassa (Repin-instituutti) valmistuen vuonna 1985. Tällä hetkellä hän toimii opettajana Oulu-opistolla ja tekee omaa taidettaan opettamisen ohessa.

Vasili hallitsee monta erilaista työskentelytekniikkaa. Hän tekee öljy-, tempera-, vesiväri- ja akryylimaalauksia, veistoksia sekä kivestä että puusta, ja valmistaa myös koruja ja designtuotteita. Lisäksi hän tekee savesta keramiikkaa.

Vasilille taiteen tekemisessä suuressa roolissa ovat erilaiset aistikokemukset. Paperin ja puuvärien tuoksu, putkiloiden ja siveltimien tuntu käsissä ja konkreettinen käsillä tekeminen kiehtovat häntä.

Sen sijaan, että hän yrittäisi välittää mitään erityistä sanomaa taiteensa avulla, hän tekee asioita, jotka ovat hänelle jollain tavalla tärkeitä. Hänen mielestään teoksesta tekee kauniin se, että sitä tehdessään taiteilija on välittänyt teokseen aitoa tunnetta. Vasilille tärkeintä elämässä on rakkaus ja hän tuntee rakkautta aina taidetta tehdessään. ”Teokset toimivat aina, kun taiteilija puhuu omasta rakkaudestaan, omin keinoin,” hän miettii. Vaikka Vasili toivoo, että hänen kokemansa tunteet, erityisesti rakkaus, välittyisivät hänen teoksistaan hän ymmärtää, jos näin ei aina käy; ”ihminen voi olla auki toiselle tunnelmalle, toiselle tunnelmalle suljettu”.

Vasili kävi lapsena taidekoulua, jossa hänen nuori taidehistorian opettajattarensa luennoi heille renesanssitaiteesta. Se tuntui hänelle läheiseltä keskiaikaisen taiteen ohella ja hän on  lapsuudestaan saakka ihaillut näitä taiteenaikakausia. Hän myös kokee enemmän yhteenkuuluvuutta renesanssinaikaisten taiteilijoiden kuin nykytaiteilijoiden kanssa, koska heidän teoksissaan inspiraation liekki välittyy valtavana voimana, joka tekee Vasilin mukaan teoksista ilmaisultaan- ja tunnelmaltaan rajattomampia. Häntä kiehtoo myös renessanssitaiteilijoiden monipuolisuus ja – ulotteisuus, korkea sivistyneisyyden taso ja eräänlainen transsendenssi.

Renesanssitaiteilijoiden lisäksi Vasili on kiinnostunut kiinalaisen ”jalon ihmisen” (junzi) käsitteestä. Hän ihailee kiinalaisessa taidekulttuurissa taiteilijoiden monipuolisuutta; taiteilijan taitoihin täytyi kuulua runojen kirjoittaminen, musiikki-instrumenteilla soittaminen, säveltäminen, maalaustaide, itsepuolustus sekä lääketieteen osaaminen.

Vasili Reskalenkolle taiteessa tärkeää on monipuolisuus ja hän arvostaakin montaa modernia taiteilijaa, kuten esimerkiksi Picassoa ja Matissea, jotka tekevät taidetta laaja-alaisesti. Modernin taiteen esikuvissaan hän arvostaa myös eräänlaista raamittomuutta ja kahleettomuutta sekä heidän vilpitöntä halua löytää vastauksia elämän suuriin kysymyksiin, vaikka osa ei niitä kaikkia koskaan löytänytkään.

Vasili ajattelee, että taiteilijoiden tekemät teokset ovat ikään kuin heidän omia elämänkertojaan: ”Ei se, mitä minä teen taiteen vuoksi, vaan miltä minusta tuntuu nyt”. Hän ei usko ”teosten valmistamiseen valmiilla reseptillä”, vaan pitää tärkeämpänä tunnekokemusta. ”Tunnelmaa, esimerkiksi musiikkiteoksessa, et voi yksinkertaisesti valehdella, koska siellä kuuluu heti dissonanssi. Vaikkakin dissonanssista on tullut osa nykymusiikin kieltä”, hän pohtii. Hän uskoo, että taidon lisäksi teoksen tekemiseen tarvitaan myös sisäinen palo ja tietoisuus omasta tunnetilasta. ”Tunteiden vilpittömyyden tunnistaa. Ei pidä tehdä niin, että sinusta tuntuu kuumalta, mutta silti teet viileäksi, koska niin ‘pitää tehdä’. Joku on sitä mieltä, että pitäisi maalata viileäksi tai jopa mustaksi. Sinä haluaisit vaaleanpunaista, mutta silti maalaat mustaksi,” hän selventää.

Aloittelevaa taiteilijaa Vasili neuvoo jättämään kuvataiteilijan identiteetin sikseen, ja keskittymään ensisijaisesti olemaan oma itsensä. Hän kokee, että itsensä kuvataiteilijaksi identifioiminen on taiteilijalle pelkästään häiriöksi ja kehottaa riisumaan kuvataiteilijan identeetin aina aloittaessaan jonkin teoksen tekemisen. ”Tarkoitan, että taiteilijan ei kannata rajoittaa itseään etukäteen, koska elämä avaa päivittäin uusia mahdollisuuksia. On hyvä olla mahdollisimman avoimena ja olla vapaa taiteen muodollisuuksista, varsinkin niin sanotuista päävirroista.” hän summaa.